Juhlaan ja arkeen: Aarni Kouta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aarni Kouta. Näytä kaikki tekstit

Graalin malja

Salass' on pyhän Graalin ylhäinen malja.
Sen ympäri soitot ei soi, ei nalja,

ei nauru kaiu, ikisiimes vaan huhuu,
tarujaan pyhät puut, tuhatvuotiset puhuu.

Pyhän maljan ne tietävät korkean mahdin,
ne tuntevat sen kuninkaallisen vahdin.

Useimmat vartijoiks se ovat halvat,
ritarillisuus riitä ei, kalskuvat kalvat.

Se vaalijaans' itselleen iäks vaatii,
sitovat ikilait ritarillensa laatii.

Elämäks häneltä' ottaa ja vaalii sen valan,
hänen nähdä se suo olemuksensa salan.

Elämän yli hälle vallan se antaa,
hänet korkeuteen ylimaalliseen kantaa.

Hänen eestänsä poistaa se ääret ja rajat,
hänen nähdä suo luonnon salaiset pajat.

Hänen nähdä se suo, mit' on vuossadat luoneet,
pyhät luomisen työt sekä työnteko-huoneet.

Elämään iänkaikkiseen silmät se avaa,
sen eess' oman itsensä tuntohon havaa.

Aniharvat ankaruutta sen kestää,
ei heitä se lankeemasta voi estää.

Epäpuhdas sen liekkejä nähdä ei saata,
hän maasta on tullut, ja etsii maata.

Kenen syämmessä ei voi säilyä saasta,
ylös taivaille taasen hän nousevi maasta.

Kohoaa pyhän Graalin liekkien lailla
sydän syytön, min tunto on tahraa vailla.

Aurinkohäät

Sun intohimos, armahain,
ei etsi maata unelmain,

ei hae hämäryyttä yön,
koruja kylmän tähtivyön.

Et kehrää lankaa kuutamon,
sun rakkautesi tulta on.

Lahjoitat käsin laupiain,
elämän-lahjat sulta sain.

Minulle ruumiis sulon soit,
uhriksi henkes hehkun toit.

Ah, alttarilla auringon
sa tanssit lempes karkelon.

Hääsoittoasi huminoi
puut metsäin, lintuin laulut soi.

Kuin virvaliekki välkkyen
käy karkelosi kuumeinen.

Sun olemukses tulta on,
laps rakkauden oot auringon.

Jäsentes lieskat kietoo mun
janoovan huumas hehkuhun.

Syöksymme päivän syleilyyn
tunnosta tuskan sekä syyn.

Yhdymme liekkiin yhteiseen.
Kulmilles morsiusseppeleen

aurinko solmii säihkyvän.
Sa siinnät yössä elämän

kuin tähti, sävel oot, mi soi,
korkeemman päivän aamunkoi.

Laps rakkauden ja auringon,
olentos pelkkää tulta on.

Aarni Kouta * Aurinkohäät (1924)

Aurinkohäät
Aurinkohäät * Myöhään tullut * Kädet hennot * Murheesi * Aurinko-impi * Aitan ylisillä * Elokuun kuutamolla * Suihkulähteellä * Syksyisessä lehdossa * Kotiliesi * Hää-yö * Ruususeppele * Sateella * Kirsipuun alla * Kuutamoisella merellä * Ukkosilma * Korulipas

Tutkijan yö
Tutkijan yö * Tietäjä * Samuelin kutsunta * Orjan kruunu * Martin Luther * Girolamo Savonarola * Giordano Bruno * Dodonan tammet * Juhannustulilla * Öinen korpi

Hengen kevät
Hengen kevät * Turun akatemiaa avattaessa * Vapaudenlaulu * Vapauden takeet * J. V. Snellmanin patsaan paljastuksessa * Z. Topelius * Kyösti Vilkunan paarien ääressä * Valon kadotessa * Väinämöisen paluu

Myöhään tullut

Sa saavuit vasta, konsa raunioina
jo maailmani oli, herpos kätein.
Sa sytyit syksyyn iäisyyden koina,
-- siit' asti siintänyt oot oudoin sätein

kuin seimen yllä muinoin siinti tähti,
mi maahan rauhaa, rakkautta valoi.
Sua vastaan sieluin etsivänä lähti,
sinulle henkein uhrituulet paloi.

Liekehti yössä suuret, pyhät soihdut,
hehkuivat hopeat, ja kiilsi kulta.
Elämän, unten oudoimpien loihdut
hetkessä haihtuvassa sain ma sulta.

Ma sielus koskemattoman näin salat,
hiljaisuus, hartaus olentoni täytti,
avautui mulle äänettyyden alat,
mua tekijänään jumaltahto käytti.

En elämän nää enää raunioita,
sisäinen henki aineen uudeks muovaa,
soi sydänyössä kuoro: "Mennyt voita,
tään koommin tahtosi käy tietä luovaa.

Sa henkes morsiammelle seppeleitä
koruiksi iäks kukkivia kanna,
elämän kuilut kaameimmat näin peitä,
milloinkaan älä pyydä, aina anna!

Enemmän sait kuin saanut muu on kukaan,
hetkessä elit ikuisuuden elon.
Jos raunioiden sortuvien mukaan
sa syöksyt, määrästäs sait sentään selon."

Kädet hennot

Kädet hennoimmat, valkeimmat vangitsi mun,
kädet, jotka ei vaivaa kestä.
Vuoskausien näin mä kaivatun!
Menemästä ei mua estä
kädet, jotka uuvuttaa vähin taakka,
mut lahjoittaa ne voi loppuun saakka.
Sirot sormet, ah, miten hennot ne on! --
kutovat kudost' eloni kohtalon.

Niin, valkeina, vaieten kädet nuo
ikikudosta säihkyvää kutoo,
unelmain kuvat kultaiset ne luo,
ei syöstävä sormista putoo. --
Unelmiin urohon unet yhdistät neitseen,
sidot ruusut hehkuvat iskevään peitseen,
päämaalin sun kauttasi elämä saa,
kevät saapuu, ja kukkasin peittyy maa!

Kädet valkeat, pyhät, puhtaat nuo
elon ehtoolliskalkkia kantaa,
sen tulta hehkuva henkeni juo,
elon iäisen mulle se antaa.
En kanssasi arkitaivalta jatka,
yön tähtien tuikkivain kautta käy matka,
säkenöi edessämme tie tuntematon,
asunnoille se johtaa auringon ...

Murheesi

Ja jos elo vei sinun valkeutes,
sinun jalkasi jos vajos lokaan,
jos runnellut on suru sun sydämes,
tylyn siihen jos tunki se okaan,
minun silmissäin olet valkeempi vain,
surun laupiaat lahjat sulta ma sain.
Toit myötäjäisinä mielesi murheen,
katumuksesi kyyneleet, uskomme urheen.

Toit uskon, mi vuoria siirtää voi,
parantaa syvimmätkin se haavat.
Sinun tuskasi taivaan rintaamme loi,
iki-autuuden, jonka vain saavat
aniharvat, joilla uskallusta
ylös pyrkiä, vaikka on kuilu musta
jalan alla, ei tukea missään näy,
elon jäätävät viimat kun yllämme käy.

Sinun murheesi, ah, elon ehjäksi loi,
surus lempeä tähtinä loistaa,
levon ainaisen kätes kosketus soi,
poves kärsinyt pois kivut poistaa.
Kohoat jumalneitseen ylhäisen lailla,
olentos lumivalkea tahraa on vailla,
sinun jalkaisi juureen tuon tuskat ja syyn,
nukun neitseeni valkean hymyilyyn.

Aurinko-impi

Oma impeni valkea, kirkkaampi oot
kesän auringon korkeeta rataa.
Povehes kukat loistavat puhjetkoot,
sylihis sätehet suven sataa!
Kuhun jalkasi valkea koskettaa,
vihannoi heti nurmi, ja nuortuu maa,
ylenee sinun askeltes alla yrtit,
polulles pyhät puhkeevat morsiusmyrtit.

Olet morsian valkea valkean yön,
olemukses on valoa pelkkää,
tulokset tuon sulle ma laulun ja työn,
suloas suven kanteleet helkkää.
Kalevan tulet päällä pääs salamoi,
hääsoittoas sinikellot soi,
sinun morsiustelttaasi murheet kantaa.
Levon, ah, kätes siunaava sielulle antaa.

Minut sairaaksi tehnyt on rakkautein,
sinun tultasi tuleni halaa,
sinä kaikkesi annoit, ma kaiken vein,
sydämein ikilieskana palaa.
Hekumaa sinun henkesi huumassa join,
olentoos joka hetki ma hukkua voin,
minut tuollepuolen viet riemun ja huolen,
sinun jalkojes juureen ma siunaten kuolen.

Aitan ylisillä

Ylisillä aitan harmaan
neito nuori unelmoi,
aaltoelee povi armaan,
puna posket purppuroi.

Valaa aittaan valoansa
kesän öinen, kuulas kuu,
valvoo neiti vuoteellansa,
hyvää mieltä hymyy suu.

Valkeat on vuoteen vaatteet,
puhtaat hurstit, palttinat,
mutta immen armaan aatteet
sentään kaikkein valkeimmat.

Aitan oveen, aitan oveen
öisin iskut kumahtaa,
immen poveen, immen poveen
toivon tuulet humahtaa.

Kuudan hymyy, tyttö hymyy,
kuulevi kuulas yö,
kuudan pilven taakse lymyy,
uottain immen sydän lyö.

Uottaa neiti nuori ylkää,
uottaa taivas, uottaa maa,
sulhoaan ei suurta hylkää,
hiipii, kaino, hurstin taa.

Solaan nuoren neien aitan
kuudan kuulas kurkistaa,
kukan pientarelta taitan,
neito valkee kukan saa.

Neiti valkee, itse kukka
kinoksissa palttinan,
kultakiharainen tukka
peittää poven polttavan.

Kuudan hymyy, itse hymyyn,
säkenöivät ääret yön,
neito hurstiensa lymyyn
vajoo, sykkii nuori syön.

Elokuun kuutamolla

Hopeitaan kuu heittää salmeen,
hiipii halki ruishalmeen
pari. Poika kuiskii: "Silja,
kypsyy suven suuren vilja!"

"Konsa täydet tähkäpäät on",
tyttö vastaa, "silloin häät on,
silloin kotiin viet sä Siljan!"
Kultaa kuudan valmiin viljan.

"Kotia kun saan sun, kulta,
taivaat välkkyy elotulta,
täyttynyt on silloin kaipuu!"
Pojan puoleen tyttö taipuu.

Etsii ylkä immen suuta,
pilvi hento peittää kuuta,
häipynyt on tuntu tuulen.
Tapaa huuli punahuulen.

Kaksi yössä yhteen yhtyy.
Huomenna he sirppiin ryhtyy,
valmistavat syksyn-häitä.
Kuudan kultaa tähkäpäitä.

Suihkulähteellä

Yöss' suihkulähteen laulu soi,
puut tummat päällä huminoi,
syöksähtää säde hento esiin,
solisten vajoo altaan vesiin.

Kurkistaa lehväin lomi kuu,
hopeissa hohtaa palmupuu,
pisarat helkkyin alas putoo,
yön tähdet sädevaippaa kutoo.

"Sun suortuvilles säteet yön,
ah kallein, kietoo kimmelvyön."
"Ei sammuta se ikävääni."
Soi yössä suihkukaivon ääni.

"Et kaipaa kultaa kuutamon?"
"Omistan itse auringon!
Kuin lähde alla lehväkaton,
soi sieluin laulu lakkaamaton."

Yön ääret hukkuu hopeaan.
"Sun äänes, armas, kuulen vaan,
on sielus säde suihkulähteen,
mi laulain kohoo kaukotähteen."

"Se tähti, jota kaukaa hain,
omassa paistaa povessain,
kuin suihkulähteen sade uhkee,
rakkautein esiin yössä puhkee!"

Kurkistaa lehväin lomi kuu,
hopeissa hohtaa palmupuu,
pisarat helkkyin alas putoo,
yön tähdet sädevaippaa kutoo.

3.X.1923

Syksyisessä lehdossa

Loistaa lehdot syksyn tulta,
hehkuu purppura ja kulta,
puhuu poika puitten alla:
"Hiipinyt on mailla halla!"

Tyttö vastaa: "Jäljet hallan
liekehtivät tulta vallan,
siunattu sen jäinen siipi!"
Sulhon puoleen neito hiipi.

Syttyy syksyn suuret tähdet.
"Luoksein hallan mailta lähdet,
tasaiseksi tiesi raivaan."
Välkkyy valot öisen taivaan.

"On kuin tähdet päällä pääni
itkis iki-ikävääni,
tupahas tuon hallan tulta."
Hehkuu puissa syksyn kulta.

"Vaalijaansa vartoo liesi!"
tukee neittä nuorta miesi.
"Luonasi saan lohdun vaivaan!"
Säihkyy tähdet syksytaivaan.

Kotiliesi

Hehkuu hämärissä liesi.
"Luoksein löysit, tyttö, tiesi,
vaalit, kallis, kodin tulta."
"Onneako uotat multa?"

Kinos kylmä kattaa maata.
"Särkyä ei koskaan saata
meitä yhdistävät siteet."
Kiiluu ikkunoissa kiteet.

Kylmät, jäiset kiteet kiiluu,
himmeästi liesi hiiluu.
"Olemuksein uhritulta
säästä, armaani, en sulta!"

Lempeästi liesi hohtaa.
Katse hehkuin katseen kohtaa,
tapaa silmä silmän säteen,
tarttuu käsi hentoon käteen.

"Niinkuin yössä tähdenlento
olentos on outo, hento,
säen, tullut tuoltapuolen
elon autiuden ja huolen."

"Lempeä oon lietes säen,
yössä päivänkoiton näen!"
"Siunattu, ah, säen hento!"
Lentää yössä tähdenlento.

Hää-yö

Taukos tanssi, vieraat lähti.
Ikkunasta iltatähti

valoansa sisään valaa.
Himmee hopeelamppu palaa

heijastuen hohtokiviin,
jotka käsi hento riviin

järjesti. "Ah, ootko omain,
armas?" Yli alastomain

olkapäiden hiukset hajoo.
Sulhon syliin neito vajoo.

"Omas oon kuin yön on kuudan,
luoksein alati sua huudan!"

Säihky silmät ruskeet tulta,
välkkyy ehtootähden kulta.

Ruusut hehkuu, hetket kiitää,
lentimin yö valkein liitää.

"Täyttyy elämäni kaipuu."
Yössä puiden latvat taipuu.

"Tosiks unten kuvat siirtyy."
Kultainen kuun juova piirtyy

pielukseen, min kutrit peittää,
uutimin puut varjon heittää.

"Unelmain oot maali ylin!"
Avaa nainen uottain sylin,

aika seisoo, tuuli nukkuu,
hopeaan yön varjot hukkuu.

"Elämäin oot aamurusko."
"Sinä syämein syvin usko!"

Yhtyy yössä mies ja nainen,
loistaa lamppu hopeainen.

Ruususeppele

Tule polvellein, tule polvellein!
sinust' ylvään ruhtinattaren tein.
Punaruusujen runsaudesta ma teen
sinun suortuvillesi seppeleen.

Tule polvellein!
olet rikkautein,
olet rakkautein!
Olemukses kuin tuuli on vapaa.
Et pakkoa siedä,
ei velvoituksesta vaistosi tiedä,
sua kutsuen koskaan ei tapaa.

Senvuoks olet ylväs, ja pysty on pääsi,
jumalat kuten sääsi.
Et mitään pyydä,
suloas ei arki-arvoista myydä.

mut rakkahan ruumiis
ma koruihin puen,
sua tielläsi tuen.
Vyöt välkkyvät kiedon sun uumiis,
sinun sormesi sormuksin peitän,
polulles punaruusuja heitän.

Cecilia, siro
sinun lempesi on,
sitä koske ei kiro,
sadatuksia säiky se ei.
Se kaikkensa uhriksi vei,
se lapsi on auringon,
emon ehtymättömän, kuuman.
Suot hengelle, aisteille huuman!

Tule polvellein,
ah rakkautein,
ylin rikkautein!
Punaruusujen runsaudesta ma teen
sinun suortuvillesi seppeleen.

Sateella

Sadesää on synkkä, harmain.
Luoksein saapuu oma armain,
uksen avaa, hymyää,
hetkeks kynnykselle jää.

Sadepisaroita kiiluu
suortuvilla, huulet hiiluu,
silmät suuret, ruskeat
tulta tummaa loistavat.

Sitten hiljaa sisään astuu,
pisaroista kätein kastuu.
"Kalpea miks olet niin?"
"Puhkes rakkaus kyyneliin!"

"Armas, onko mieles ankee?"
Maahan syksyn sade lankee,
tuuli ulvoo, vaikeroi.
"Kohtalomme kellot soi!"

"Mitä soittavat ne meille?"
"Tummille ne kutsuu teille,
riemuun sekä murheeseen!"
Soi vain sävel sadeveen.

"Kuink' on suuri silmäis sulo,
kaunis kyyneleittes tulo,
kirkkaat kasvos kalpeat!"
Soivat sadepisarat.

"Silmäni jos sulle loistaa,
rakkauden ne tulta toistaa,
etäälle nään yli yön,
taakse taivaan tähtivyön."

"Kasvos taivaani on, tyttö,
suru silmäis syämein syttö,
annoit kaikkes, armahain!"
"Siten itse enin sain!"

Vaippojaan yö maille kutoo,
syksyn kylmä sade putoo.
Kasvot hienot, kalpeat
ulos yöhön katsovat.

Kirsipuun alla

Säteilee taivas toukokuun,
istumme alla kirsipuun,
min päivä kultahuntuhun kutoo.
Keveesti kukkain sade putoo.

"Kuin sävel kukkain sade soi,
se pääsi päälle pisaroi,
kimaltaa kutreillas kuin lunta."
"Nään, armas, suven suuren unta."

"Sulosi mulle suven suo,
sun lämpös päivän lämmön luo,
sua vailla kaikk' on kauneus vajaa."
"Ei tunne rikas äärtä, rajaa!"

"Ah, kuink' on kirkas kevään maa."
"Kuitenkin kaipaan rajan taa!"
"Sinussa uinuu keväät untaan."
Varistaa kukat valkoluntaan.

"Vait olet, kallein, kalpenet."
"On menneet unten keväimet!"
"Säikkyykö sielus pohjattuutta?"
"Se solmii sädesiltaa uutta."

"Etäällä, armas, maalis on."
"On rakkauteni rajaton,
mun yli kuilujen se kantaa."
Lähenee päivä lännen rantaa.

"Jos kuoli unten keväimet,
sua saartaa kukat ikuiset,
milloinkaan niitä emme hukkaa."
"Povemme kantaa kuolon kukkaa."

"En säiky kanssas kuolemaa,
sen takaa keväät kajastaa,
se silmän valvovan on unta."
"Vain kirsikukkain valkolunta."

Kuin sävel kukkain sade soi,
se päämme päälle pisaroi,
hämärä huntujansa kutoo,
äänettä kirsikukat putoo.

Kuutamoisella merellä

Meri musta kuutamossa päilyy,
pursi pieni mainingeissa häilyy,
purress' istuu mies ja nainen kahden,
uppoo usvaan rannat kotilahden.

"Leijailemme kuutamoista rataa."
"Yllesi yön hopeata sataa,
vettä autiota harhaa haaksi."
"Jäähän, armain, mennyt kaikki taaksi."

"Hakeeko sun henkes uutta rantaa?"
"Rakkauteni kauemmas mun kantaa,
uuden maan ja uudet taivaat tahdon!"
Kultaa kuudan maininkien vahdon.

"Kätkeekö, ah kallein, poves haavaa?"
"Harhailen vain autiota aavaa,
Salliman soi kellot päällä pääni."
Huokaa hämärässä aaltoin ääni.

"Mitä kellot sallimuksen soittaa?"
"Eloon rakkauden, mi kaikki voittaa,
tyhjää takana ja tyhjyys eessä."
Kimaltaa kuun kylmä valo veessä.

"Rakkauden, mi kaikki kuilut täyttää!"
"Voiman, joka sisimpämme näyttää,
yössä haahtemme vaikk' kulkis harhaan,
kohois kaipauksemme tähtitarhaan."

Kuuluu kaukaa öisen tuulen tohu,
kasvaa autiudessa aaltoin kohu.
"Purtemme jos pirstaksi lyö myrsky?"
Tanssii kuutamossa valkee tyrsky.

"Pirstaksi jos aallot lyövät purren,
laulu sairaan Vellamon soi surren,
syvyyteen yön tähtikyynel putoo."
Laineille kuu harsoansa kutoo.

Meri musta hopeoissa päilyy,
pursi pieni aallokossa häilyy,
purress' istuu mies ja nainen kahden,
häipyy taakse rauha kotilahden.

Ukkosilma

Luonnossa outo äänettömyys,
uhkaava, kalpee hämäryys,
sinervän musta pilvihuntu
leviää niinkuin kalman tuntu

taivaalle. Linnut vaikenee,
kirpeesti päivä säteilee,
humahtaa puissa tuuli tyly,
etäältä kuuluu ontto jyly.

"On silmäs oudot, armahain,
ne haastaa kieltä salamain,
oletko viesti myrskyn vimman?"
"Jumalan julman, tulisimman!"

"Ah armas, airut jumalten,
mi viestisi on ikuinen?"
"Ma haastan, minkä toiset salaa,
tuleni tules tuskaa halaa."

Välkähtää vaaja ukkosen.
"Jumalten olet kaltainen!"
"Olemme kaksi ihmislasta,
toisensa jotka löysi vasta."

"Kun kohtasin sun, kalleimpain,
laupeimman lahjan silloin sain,
rajoitta rikkautesi tuhlaa,
elomme jumalten on juhlaa."

Pimenee päivä niinkuin yö.
"Tuskastain tulta tahtos lyö!
Kierrymme toisiimme kuin käärmeet."
Säkenöi mustain pilvein päärmeet.

"Toiseensa toinen uppoaa
kuin kaksi sinisalamaa,
saan elämän ja kuolon sulta."
"Tulena janoan ma tulta!"

Välkähtää piirit pilvien,
julisee yllä ukkonen,
sylistään syöksee taivaat tulta,
kimaltaa salamoiden kulta.

Korulipas

Cecilia, leikkiessään jalokivillään, laulaa

1.
Onyks.

Onyks sysimusta, oot mustempi yötä,
ei tähtien vyötä,
ei kultaista kuuta
tunne sun taivaas.
Lohtua vaivaas
ei ole muuta
kuin sydänsyysi,
kyynel, min kova kohtalo hyysi.

Onyks sysimusta,
on haijastusta
sinuss' on sieluni salain.
Ah, tummina palain
sen tuholieskat
kohoaa olemukseni yöstä.

Kuiluihin syöstä
ne voivat kaikkein kalleimman multa,
kuin purppura, kulta
ne leimuaa, loistaa,
mun mieleni murhetta hehkuen toistaa.

Onyks, sydänsyyni,
sa tunnon kylmä, kalvava kyyni,
sa mieleni rauha ja tahtoni tyyni,
olet itkuni öinen ja iltainen ilo,
levoton meren pinnalla kulkeva kilo.

Onyks, surun nyyhky,
minun murheeni musta ja lempeä kyyhky,
mua koskaan et heitä,
minut mustien siipies suojaan peitä.

Onyks, surun kyynel!

2.
Rubiini.

Pisara, kuuma verestäin!
hohdossas näyn oudon näin.

Kohisi Gangesvirran vuo, --
kuu kultasilmäns' auki luo.

Aaltoili tummat suortuvain,
asetti niille armahain

kasteisen lootosseppeleen, --
soi alla pyörteet pyhän veen.

Purtemme alas virtaa ui,
min kalvoon tähdet kuvastui.

Istuimme yössä rinnakkain,
kuiskeemme kuuli vahvuus vain.

"Oot nuori, norja palmupuu,
min hopeehuntuun kutoo kuu.

Sun silmäs suuret, ruskeat
kuin uhrilamput loistavat.

Oot outo yrttitarha yön,
rubiini tumma Ratin vyön.

Jäsenes paljaat, notkeat
mun syleilyynsä kietovat.

Ah, unten tumma morsiamein,
mun teki sairaaks rakkautein.

Ma syöksyn lempes kuiluihin,
ah, huulin kiihkein, janoovin

ma suutelen sun huulias.
Huumaantuin sinun janostas

janoni kasvain janoaa
syleilys tulta tuhoovaa."

Näin kuiski yössä armahain,
yllämme vahvuus valvoi vain.

Veen pyhän pyörteet alla soi,
kutreillein kaste pisaroi,

tuoksuivat kukat seppeleen.
Tuijotan yhä lootokseen,

vereni kuumaan pisaraan,
mi hehkuu yössä rakkauttaan.

(Rati = hindujen rakkaudenjumala)

3.
Smaragdi.

Yö lankee yli erämaan,
min hiekka hehkuu kuumuuttaan.

Humisee hiljaa palmupuu,
taivaalle kohoo kirkas kuu.

Soinnahtaa illan tuuli pois,
on niinkuin sävel outo sois

helmassa yön, ei mikään näy,
vain varjot kummat maassa käy.

Varjosta kaukaa tuijottaa
kaks pedonsilmää hehkuvaa.

Smaragdilieskat vihreät nuo
loistettaan kylmään yöhön luo.

Hämärän halki värjyvät
kuumeiset soinnut, kiihkeät.

Sävelin pehmein, kehräävin
soi laulu naarastiikerin:

-- On olemuksein erämaa,
min salasta ei selvää saa.

Ei rajaa, äärtä missään näy.
Elon ja kuolon taisto käy

ainainen, julma helmass' sen,
osansa saa vain surmaten.

Pään päällä pätsi auringon,
aavikko eessä eloton.

Askelta hiekka hillitsee,
sen kuumuus verta villitsee.

Himoitsen voimaa väkevää,
yön rauhaa, unta näkevää

koruista kumman tähtivyön,
mi kaartuu yllä lemmenyön.

Mut tähtein tulikipunat
vain päällä pääni palavat. --

Soi laulu, yöhön sulautuu,
väsynyt häilyy palmupuu.

Kaks pedonsilmää vihreää
vain pimeydessä välkähtää.

4.
Timantti.

Väritön tulenlieska,
värit kaikki sun särmiisi säihkyen taittuu,
elämän, valon valkea, polttava piste!

Tulen, tuskan outo, laulava liekki!
Olemuksessas avaruudet uinuu,
sävel äänetön koko kosmoksen oot sa.
Povessas sadat aurinkosaatot säihkyy,
tasapainossas tulet tähtien tuikkii,
säde oot, joka ehtoon porteilla puuntaa,
elon, luomisen aamun kiiluva kaste,

sävel sfäärien soiton.

Sinun liekeissäs koko kosmos liikkuu!
Sua katson, ja nään elon karkelon kuuman,
tulet tuskan ja intohimojen huuman.

Jäsenissäni kuin kulo kiiltävä kuljet,
poveain salamas tuli oudosti polttaa,
veressäin säkenet sinun sähkösi laulaa,
elämän sinun eessäsi rintani aukee,
ah, rakkaudesta mun ruumiini raukee.

Sävel siintävä sähkön!
Sinun eessäsi tanssin ma elämän tanssin,
povin paljain ja polttavin karkeloon kiidän,
keveästi kuin lehti kultainen liidän.
Salamoivin lennän ma sähkösi siivin,
väristen rakastettuni luokse ma hiivin,
ma hälle suon olemukseni sulon,
elon mahlani, kuoleman polttavan kulon,
olen viesti viimeisen tuomion tulon.

Säen oon säkenöivä ma ikuisen yön,
minä temppelivaatteen kahtia lyön!

5.
Koralli.

Valkea kuin valkein tyrsky,
kirkas, aurinkoinen myrsky,
haihtuu päivän tieltä sumu,
kuuluu kaukaa kelloin kumu.

Sävel syvyyksien helää,
jokainen sen sointu elää,
ääntää alakuloisesti,
kiehtoen ja suloisesti.

Outoa se laulaa rauhaa.
Aurinkoinen myrsky pauhaa,
palaa purppura ja kulta,
aallot tyrskyvät kuin tulta.

Syvyyksien kellot kaikaa,
ei oo paikkaa eikä aikaa,
uinuu valkeata unta
syvyyksien valtakunta.

Ympäriltä elo haihtuu,
syvyyksien rauhaan vaihtuu,
yllä kellot oudot kiikkuu,
koralliset linnut liikkuu.

Helää sävel hopeekelloin,
yllä vedet vyöryy velloin,
alla valkeata unta
uinuu unten valtakunta.

Täyttää mielen outo kaipuu,
uneen aistit, vaistot vaipuu,
vaiti kaiken varhoo sumu,
kuuluu kaukaa kellon kumu.

Ääntää alakuloisesti,
kiehtoen ja suloisesti,
jokainen sen sointu elää.
Unten, unhon kellot helää.

Tutkijan yö

Yö on tumma, kammiossain
himmee luku-liekki palaa.
Sävel outo soipi jossain,
siteens' sielu murtaa halaa.
Tahtoo käydä taakse rajan,
jossa arvot aineen raukee,
tuollepuolen paikan, ajan,
kussa kaikkeus eteen aukee.

Etsii arvoitusta elon,
ympärillä yö vaikk' uhkaa,
salast' tahtoo saada selon.
Mik' on pysyvää? mi tuhkaa,
joka raukee hetken päästä,
jälkeensä ei mitään jätä?
-- Tutkii, itseään ei säästä,
kasvaa kysyvän vain hätä.

Silloin syttyy tähti yöhön,
siintävä kuin aamun rusko,
kutsuu rakkauden työhön
kaikki, joill' on toivo, usko.
Toivo, usko päivään uuteen,
joka usvain halki koittaa,
usko hengen aateluuteen,
joka itsekkyyden voittaa.

Rakkaus elämän on laki,
joka kaikkeuden täyttää,
jota polvet menneet haki,
jumaluuteen tien se näyttää.
Tuonpuolen tullut säen,
alkulähteilleen mi johtaa,
valos vapahtavan näen,
tähtenä mi yössä hohtaa!

Tietäjä

Niin pysyvät nyt usko, toivo,
rakkaus, nämä kolme; mutta
suurin niistä on rakkaus.

1. Korintt. 13:13

Yks heistä ensin näki tähden,
yön tumman, oudon auringon.
Hän mietti: "Matkalle ma lähden,
oppaani Uskon tähti on!
Etäälle, äärettynyttä halaa
mun henkein, etsii ohjaajaa,
mi yössä aamunkoina palaa,
koinsiivin päivään kohoaa."

Hän kauan matkas erämaita,
yöss' etsi pedot saalistaan,
polkunsa vaikka oli kaita,
ei poikennut hän maalistaan.
Vaelsi kunnes kohtaa toisen,
näät Toivo liittyy uskohon,
muodostain liiton aurinkoisen,
mi etsi maita auringon.

Mut paljon murhetta hän näki
murheisin mielin matkallaan,
viel' liikkunut ei Valon väki,
yö synkkä yhä kattoi maan.
Hän valvoi sairaan luona öitä,
hän lohtua loi elämään,
näin tehden rakkauden töitä,
hän seuras toivon-tähteään.

Hän uskon, toivon tähtiteitä
taivaltain löysi rakkauden,
syämmensä kuullen säveleitä
löys Vapahtajan sisäisen.
-- Ken kamppailee näin kärsimyksin,
tien löytää aamuun iäiseen,
näät Kristuslapsi syntyy yksin
vain rakastavaan sydämeen.

Tunnisteet