Kyösti Vilkunan paarien ääressä

(29.XII.1922)

Surren seisoo Suomi vapaa,
Suomi suuri, itsenäinen.
Tuonen tuima rauta tapaa
parhaimmatkin, kalman jäinen
käsi katkoo elinjuuret,
henkäys hyinen maita kulkee.
Särkyi runon unet suuret,
sankarin nyt hauta sulkee.

Kun ol' uhattuna kodit,
kynän, runon kalpaan vaihdoit,
sankarina seisoit, sodit,
lieden lämpöä sa kaihdoit.
Konsa päivä muuttui yöksi,
harhaan kulki heimon vaisto,
unelmasi siirsit työksi,
säveleitäs seuras taisto.

Suorit sotaan taattoin tavoin,
joiden tunsit menneet vaiheet,
aikain kirja oli avoin
sulle, siitä sait sa aiheet
taruihisi. Miekan, sanan
liitit aurinkoiseen liittoon,
mutta ryhtyi miesi Manan
ennen elojuhlaa niittoon.

Kuihtui kukka, kaatui korsi,
seisoo miehet mielin haikein,
murtunut on majan orsi,
päättynyt on tiesi vaikein.
Henkes Vaikeasta tiestä
vapauden tie käy urhein,
muistaa Miekan, Sanan miestä
aina Suomen heimo murhein.




Tunnisteet: