Puita puuttu purren seppä

   Puita puuttu purren seppä,
rautoja tikun takoja.
Ei ole seppä sen parempi
eikä tarkempi takoja,
jos synty sysikeolla,
kasvo hiilikankahalla.
   Oisko seppä seinän alla,
takoja kiven takana,
antaisin pajalle palkan,
hinnan hiilihuonehelle,
taottaisin uuen miekan,
terän pitkän, pään lyhyen
lähtiäkseni sotahan,
kera tauin tappelohon,
kun ei surma suorin tehnyt,
tauti oikein osannut.


Arhippa Perttunen

Emo neuvo poikoansa

   Kaikki kannettu näkee,
syntynyt sylin pitää,
emon tuoma tunnustaapi.
Mikä määt on koolle saatto,
kuka tuonut ne tukulle
juomahan yhen pikarin,
yhen kannun katsomahan,
kun yhen emoset lapset,
yhen kantaman kaposen,
yhen peiposen pesemät,
yhen sotkan suorittamat.
   Emo neuvo poikoansa,
vaimo vaivan nähtyönsä,
kun kuki sukimojansa,
itse ilmoin luomiehen:
"Poikuoni, nuorempani,
lapseni, vakahuoni,
jos sie juovut juominkihin,
tapaut mihen tahansa,
juo puoli pikariesi,
anna toisen toinen puoli,
pahemman parempi puoli!
Äsen siusta mies tuleepi,
uros selvä selkiääpi
läpi käymähän käräjät,
jutut julki poikomahan.
Issu puolella sijalla,
niin sinusta mies tuleepi,
annan toisen toinen puoli,
pahemman parempi puoli!"


Arhippa Perttunen

Älä kihlo kirkkotiellä

   Paju puita ensimmäinen,
paju puita, mätäs maita,
kiiskinen veen kaloja,
ilman lintuja tiainen,
hauki hallalla kutovi,
suukkona kovalla säällä,
ahven arka, märkäperä,
syksyn syvillä uipi,
kesät kuivilla kutoo.
Käypi särki säärtä lyöen,
ori konstin koipiellen.
   Hyvä on hylkehen eleä,
syöpi luotansa lohia,
sivultaan on siikasia,
juopi vettä viereheltähän.
Siiall' on siliät pellot,
tavilla laki tasanen,
harvon hauki vierahana,
siika ei sinä ikänä,
lohen poika ei polvenahan.
   Ei sika sinistä tieä,
lammas langan painiosta.
Nyt on kärsä peräpuolla,
ei sitä sitoa taia.
   Veioseni, nuorempani,
sitä laulaja latoopi,
mikä sylki suuhun suopi,
vesi kielellä vetääpi
kuulla noien kultasien,
tietä noien tehtosien,
nousevalle nuorisolle,
kansalle ylenevälle.
   Emo neuvo poikoahan,
vaimo vaivansa näköä:
"Ellös vainen, poikuoni,
poikuoni, nuorempani,
lapseni, vakahuoni,
elä kihlo kirkkotiellä:
pahimmatki jalkavaimot
kirkkotiellä kiireheksen,
sinisukkahan sioksen,
punapaglahan paneksen.
Tuolta naio, poikuoni,
kiven puista kiirehellä,
vartan varresta valito,
ota olkihuhmarelta,
joll' ois huntu huutehessa,
perä petkelen tomussa,
varsi jauhon valkiessa!
Äsen siusta mies tuleepi,
uros selvä selkiäpi,
läpi käymähän keräjät,
jutut julki polkomahan!"



Arhippa Perttunen

Anna vastaki, Jumala

   Päästä on päiveä parempi,
syöen kaunonen tulee,
hyvä muoto munnotellen,
anna vastaki, Jumala,
toisteki, totinen Luoja,
kyllin syöä, kyllin juoa,
kyllin antoa kylähän!
Anna vastaki, Jumala,
toisteki, totinen Luoja,
neuvo, neitonen, minua,
opasteles orpolapsi!
Ei neiessä neuvojoa,
orvossa opastajoa,
neuvottu itseki neiti,
opastettu orpolapsi.


Arhippa Perttunen

Tulehenko teen tupani

   Hauki tiesi hauan pohjat,
kokko lintujen savonnan,
tuuli haahen päiväyksen;
en tieä poloinen poika,
miten olla kuin eleä,
tällä inhalla iällä,
katovalla kannikalla:
tulehenko teen tupani,
vai veteh saunan salvan;
tuli tuiki polttanevi,
vesi vienehe ikäti.
Vaan lyömme mereh murihin,
virsiväkkärän väkehen,
ilossa ikä kuluupi,
riemuissa reiahupi.



Arhippa Perttunen

Kun oisi käeltä kieli

   Kun oisi käeltä kieli,
kukkujalta kulkkutorvi,
kukkuisin mie joka kuusen,
joka lehvän lennättäisin.
Käymähän käki suettu,
lintu luotu lentämähän,
huolellinen laulamahan.


Arhippa Perttunen

Laulua lopetettaessa

   Vaan ei laulaja hyvene
laula syyten virsiänsä
eikä koski vuolaskana
lase vettänsä loputin.
Siitä sinne tie menevi,
ura uusi urkenevi
paremmille laulajille,
kuulusammille runoille.


Arhippa Perttunen 

Laululle ruvetessa

   Itse laulan, milloin kuulen,
kuta kuulen, niin kujerran,
ennen saatuja sanoja,
opetuita luettehia.
Omat on saamani sanaset,
omat tieltä tempomani,
päistä heinän hieromani,
kanervoista katkomani.
   Olin piennä paimenessa,
lassa karjan katsannossa,
menin silloin mättähälle,
kiven kirjavan sivulle,
paaen paksun lappehille.
Niin sain sanoa sata
pantu aitan parven päähän
kukkarohon kultasehen,
vaskisehen vakkasehen.
   Kukin aika tosin tuloo,
aukoan sanasen arkun,
kirjokannen kiimahutan
poikkipuolin polvilleni.
Ei sampo sanoja puutu,
luettehia Lemminkäinen:
luettehillensa lahoovi,
virsillensä vanhanoovi.




Arhippa Perttunen

Vienan neitoset

   Oli ennen neljä neittä,
koko kolme morsienta,
löyettiin lemmen lehti,
lemmen lehti, tammen lastu,
vietiin maalle kasvavalle,
aholle ylenevälle.
Siihen kasvoi kaunis tammi,
yleni vihanta virpi:
laiva täytti taivosehen,
lehvät ilmoille levisi,
pietti pilvet juoksemasta,
hattarat hajoamasta.

   Pilvess' on pität pisarat,
pisaris laajat lammet,
lammis' on veno punanen,
venehessä nuoret miehet,
nuoret miehet naimattomat,
punovat punasta köyttä,
köyttä rauta rahnikoivat
sitoa meren sivua,
lahta Kannan kaunistoa,
jotta tyynenä pysyisi,
Kannanlaksi kaunehena,
vieä Vienan neitosia,
kaupunnin kotikanoja.


Arhippa Perttunen