Anni kirjoittaa äidille

Kiltti äiti, äiti kulta,
nyt saat taasen kirjeen multa,
tääll' on hauska ollaksein,
äsken nukenhameen tein,
sitten mull' on ryijyt, rannut,
kupit sekä kahvipannut,
mummo kissan kestiin tuo,
ne, ne kahvin, kerman juo.
Tääll' ei pahat pojat väijy
eikä Niilo tääll' oo häijy,
kunnostautuu, kukaties,
hän on oikein hevosmies,
kyyräilevi pitkin pajaa,
heinäkuorman latoon ajaa.
Tuttuja on paitsi kissa
pieni tyttö naapurissa,
joka osaa laittaa luutaa,
usein hän mun leikkiin huutaa,
paljain jaloin, paljain päin
juostaan päivät pääksyttäin,
Tääll' ei oo kuin Helsingissä,
lapset käyvät kinkerissä;
löysin haan mut siell' on märkää,
pelkään talon suurta härkää;
sillä on niin paksut hampaat,
mut on täällä kiltit lampaat,
taputella niitä voi,
kil, kil, kil, niin kellot soi.
En ma sentään leiki aina,
hiljaa istun sunnuntaina,
kastan mummon kyynelkukkaa,
nyt kun osaan, kudon sukkaa,
keittiössä leivon, keitän,
liinalla ma pöydän peitän,
touhua on ylenmäärin,
joskus menee kaikki väärin.
Mirri haukoittaa ja huokaa
nukke myöskin tahtoo ruokaa,
itkee, jollei illoin riisu,
täytyy laulaa pieni viisu,
ennenkuin se oikein nukkuu,
pieni pääkkö patjaan hukkuu.
Aamull' on se taasen virkku,
sille laulaa joka sirkku,
tahtiin taipuu pieni pää,
pääskynen kun visertää,
joll' on räystään alla pesä.
Mutta voi, jo loppuu kesä,
(löysin eilen vanhan vanteen),
kannesta nyt osaan kanteen
sadut, jotka isä osti,
kaikki menee mainiosti,
vanhat läksyt täällä kertaan,
uudet luvut vanhaan vertaan,
nukellekin opetan,
laiskuutensa lopetan.
Sääli tulee pikku rukkaa,
mitä annan, kaikki hukkaa,
lähetät kai äiti, nauhan,
esiliinan, liemikauhan,
ettei nukki tahraa liinaa.
Kauhistus! Voi tätä piinaa,
tuli läikkä, kuinka pyyhkii!
Sitä kai nyt nukki nyyhkii.
Kohta loppuu paperi.
Kullan kallis äitini,
olen tehnyt uimamyssyn,
Niilo saa kai kaaripyssyn
jouluna, kun palaa kuusi,
(kas nyt mummo mua huusi!)
Aika kuluu kankeasti
ootellessa jouluun asti,
mitä tuo se tullessaan,
sit' ei tiedä nukkekaan,
joulupukki kiltti ois
allakkaa jos muuttaa vois.
Mummo käydä kompuaa,
nyt kai täytyy lopettaa,
mull' on vielä hiukan työtä,
— isä, äiti, hyvää yötä —
nyt saa kirje tehdä matkaa,
mummo vielä hiukan jatkaa,
jos hän silmälasit löytää,
(Tuolta Niilo tulla töytää!)
kiire postiin on ja hoppu,
Niilon päälle pisteet! Loppu!

Anni.



Joulupukki I 1916.

Kehtolaulu

Heijaa, heijaa
veikkaa nukkumaan,
siskon laulu leijaa,
nuku, nuku vaan!

Peipot piipii,
puissa soitto soi,
unen henki hiipii,
keijut karkeloi.

Tontut kurkkaa
kiikun käärön taa,
tanssii pitkin nurkkaa,
kattoon katoaa.

Luokse laukkaa
unen heppa, hei,
kaviot ne paukkaa --
nyt se veikon vei!

Katsos veikkaa!
Heppa siivet saa,
pilviin lennon leikkaa,
kauvas kuljettaa.

Ruusutarhain
luona levätään,
aamulla jo varhain
kotiin käännetään.

Ethän putoo,
anna kätes vaan,
sisko sulle kutoo
kultakangastaan.

Heppa huiskaa
kultasatulaa,
sisko korvaan kuiskaa,
veikko uinuaa.

Heijaa, heijaa,
armas aurinko,
unen mailla leijaa,
nuku, nuku jo!



(Joulupukki 1915)

Vieraalla maalla

On toivoni yössäkin suuri,
mun elämäni on niin pieni,
kodin mullass' on onneni juuri
vie sinne myös viimeinen tieni.
Elämä on taistelu ja työ,
kuolema on tyhjyys ja yö
ja Yksi on ikuinen vaan,
jonka sydän yli kaiken lyö,
joka päivää ja yötä vallitsee
ja ruhtinaitakin hallitsee,
hän katsoo poveen pohjattomaan,
syvät meret hän mittaa luodillaan
ja nostaa matalimman maan.

Kirkonaidalla

Ja kirkonaidalla istui
kaks neitoa sunnuntaina,
ja aina, aina
kun neidot aidalla istuu,
niin sunnuntai on aina.

Ne neidot kuiskutti hiljaa,
ne jutteli yöstä ja kuusta
ja paljosta muusta,
jota kuiskutellaan hiljaa,
eikä juuri paljosta muusta.

Kaks poikaa raittia ramppasi,
ne katseli kirkonaitaa.
Ja mitä taitaa
nyt tehdä? -- ne raitilla mietti:
mitä hittoa tehdä taitaa?

Mutta hiljaa kuin kirkonhiiret
tytön tylleröt vuotti ja vuotti,
se tuskan tuotti
pojan runteille, kirkonhiiret
päänvaivan ja tuskan tuotti.

Yks sanoi: "On kaunis ilma,
mitä sanoo Tilta ja Hilma?" --
"Niin on kaunis ilma!" --
tytöt tirskui: "Kaunis on ilma!" --
pojat mietti: On kauniimpi Hilma!

Esiliinansa neitoset nyppi,
eikö kohta ne nahjukset nappaa,
tämä tuska tappaa,
esiliinaa kun nyppii, nyppii,
tämä tuska ja tauti tappaa!

Pojan jullit jäykkinä jumpi,
niit' ei kylliksi sättiä saata.
"Kai mennään maata!" --
ne tuumi ja vilkuen taakseen
ne menivät myllylle maata.

Itkevä huilu

Tein minä pajusta hilpeän huilun,
mut en ääntä ma siihen saanut;
aattelin: ei ole onneni haltia
soittajan lahjoja mulle jaannut;
soi, seli, soi, seli, lahjoja jaannut,
ja ma kaikille huilua näytin.

Näin minä hyttysen: hyttynen, kuule,
puhalla huiluuni sielu ja henki!
"Aurinko paistaa, ei ole aikaa",
hyrisi hyttynen, hämärän renki,
ja huiluni päivässä kiilsi.

Kuljin ma metsään, huutelin, kuuntelin,
kuhersi palolla illalla rastas:
neuvo sä tarkkaa taitoas mulle!
"Käki sen vei!", niin vallaton vastas;
soi, seli, soi, seli, vallaton vastas,
ja ma vaijeten huilua katsoin.

Aholla asteli laulajaneitonen:
sirukin äänesi sointua anna!
"Lähteellä laulan, kun ylkäni saapuu,
suotta en morsiuskruunua kanna";
soi, seli, soi, seli, kruunua kanna;
ma huilusta silmäni siirsin.

Kuljin ma maailman markkinateitä,
säveliä kysyin tuolta ja sieltä.
Päätä ne puisti ja sormin ne haastoi
eikä ne tainneet kysyjän kieltä;
soi, seli, soi, seli, kysyjän kieltä,
ja huiluni rumaksi ruostui.

Kuljin ma kuulun tietäjän luokse:
teeppä taikojas, taitava ukko!
"Ei ole huilusi tiedossa tehty,
salassa sulle on luonnon lukko";
soi, seli, soi, seli, luonnon lukko,
ja ma huiluni poveeni kätkin.

Nuosin ma pyhälle vuorelle, huusin:
puhu sinä Jumala huiluuni ääni!
Salama juoksi ja ukkonen jymisi,
pitkäisen leimaus huumasi pääni;
soi, seli, soi, seli, huumasi pääni,
ja huiluni mustaksi muuttui.

Silloin ma ilmoille itkuni päästin,
kelmeät kasvoni pimeään peitin,
aattelin: nyt minä kuolla tahdon;
huonon huiluni ma maahan heitin,
soi, seli, soi, seli, maahan heitin,
ja silloin helisi huilu.

Helisi huilu ja illalla itki,
hellästi itki ja minua moitti,
latvat ne lauloi ja puroset pulppui,
hauet polski, kun sirkat soitti,
soi, seli, soi, seli, sirkat soitti,
ja ma huiluni huulille nostin.

Humisevan huilun huulille nostin,
sormet ne soutaen säveltä toisti,
suru suli, vilisi virsien tulva,
ihana aurinko sieluuni loisti:
soi, seli, soi, seli, sieluuni loisti,
ja huiluni ilosta itki.

Kevätlaineet

Ne keväiset laineet laulavat taas,
ne tulevat pitkiä teitä
ohi paljaiden pajupengerten
täynnä uusia säveleitä.

Kuin siniset, pienet käärmehet,
ne kiertävät keltaista santaa,
joka yhdeksäs aalto loiskahtaa
ja valkoista kruunua kantaa.

Niin kulkee kuningaskäärme vaan,
kun keväinen kimmel hohtaa,
se tuopi satuja saatossaan
ja aaltojen joukkoja johtaa.

Sen kuunussa päivä kimmeltää,
sen silmissä taivaat väikkyy,
ja aallot kuin syleillen toisiaan
sen jälessä laulaen läikkyy.

Tuutulaulu

Äite tuutii vauvaa,
taata viestää jo sauvaa,
tuuti rulla, tui ja tuu,
et nuku liian kauvaa!

Äite kutoo sarkaa,
kissa kiukaalle karkaa,
pikkupiltin piloiksi
se sieppaa hiirivarkaan.

Taata kääntää auraa,
kylvää ohraa ja kauraa,
taatan illan ilo on,
kun kiikun käärö nauraa.

Älä itke suotta,
taata varsasi juottaa,
sillä piltti omiin häihin
oman kullan tuottaa!

Silloin ilomäärin
äite häissäsi häärii
pojan vaimon valkiaisen
kihlaryijyyn käärii.

Äite kerran kuolee,
taata arkkua vuolee,
jäiskö äidin silmäterä
ikävään ja huoleen!

Heilani on kuin helluntai

Heilani on kuin helluntai
ja oraspellon kukka,
sillä on silmät sametista
ja poski kuin nurmen nukka.

Sillä on käynti ketterä
kuin kotivirran juoksu,
sillä on nauru hilpiä
kuin kesäheinän tuoksu.

Kirkolla ja kylänteillä
kelpaa sitä näyttää,
pertunpäivän tienohissa
kuusitoista se täyttää.

Ei oo rahaa kummallakaan,
mutta on nuori mieli,
joka korven komerossa
on oman oven pieli.

Älä sinä kultani sitä sure,
jos köyhänä naida pitää,
köyhänkin pelto se kuokkien kasvaa
ja köyhänkin jyvä itää.

Rekilaulu

Heilani on kuin helluntai
Ja oraspellon kukka,
Sillä on silmät sametista
Ja poski kuin nurmen nukka.

Sillä on käynti ketterä
Kuin koti virran juoksu,
Sillä on nauru hilpeä
Kuin kesäheinän tuoksu.

Kirkolla ja kyläntiellä
Kelpaa sitä näyttää,
Pertunpäivän tienohissa
Kuusitoista se täyttää.

Ei oo rahaa kummallakaan,
Mutta on nuori mieli,
Joka korven kamarissa
On oma oven pieli.

Älä sinä kultani sitä sure,
Jos köyhänä naida pitää,
Köyhänkin pelto se kuokkien kasvaa
Ja köyhänkin jyvä itää!

Häätalon tuvassa viulu se raikuu
Tämän parin häissä,
Kylän kansapa hyppiä saa
Kuin sirkat heinänpäissä.

Laula vaan sinä koria tyttö,
Laula kaksi vuotta,
Et sinä silloin tätä poikaa
Rakastellut suotta.

Larin Kyösti