Kädet hennot

Kädet hennoimmat, valkeimmat vangitsi mun,
kädet, jotka ei vaivaa kestä.
Vuoskausien näin mä kaivatun!
Menemästä ei mua estä
kädet, jotka uuvuttaa vähin taakka,
mut lahjoittaa ne voi loppuun saakka.
Sirot sormet, ah, miten hennot ne on! --
kutovat kudost' eloni kohtalon.

Niin, valkeina, vaieten kädet nuo
ikikudosta säihkyvää kutoo,
unelmain kuvat kultaiset ne luo,
ei syöstävä sormista putoo. --
Unelmiin urohon unet yhdistät neitseen,
sidot ruusut hehkuvat iskevään peitseen,
päämaalin sun kauttasi elämä saa,
kevät saapuu, ja kukkasin peittyy maa!

Kädet valkeat, pyhät, puhtaat nuo
elon ehtoolliskalkkia kantaa,
sen tulta hehkuva henkeni juo,
elon iäisen mulle se antaa.
En kanssasi arkitaivalta jatka,
yön tähtien tuikkivain kautta käy matka,
säkenöi edessämme tie tuntematon,
asunnoille se johtaa auringon ...




Tunnisteet: