Sateella

Sadesää on synkkä, harmain.
Luoksein saapuu oma armain,
uksen avaa, hymyää,
hetkeks kynnykselle jää.

Sadepisaroita kiiluu
suortuvilla, huulet hiiluu,
silmät suuret, ruskeat
tulta tummaa loistavat.

Sitten hiljaa sisään astuu,
pisaroista kätein kastuu.
"Kalpea miks olet niin?"
"Puhkes rakkaus kyyneliin!"

"Armas, onko mieles ankee?"
Maahan syksyn sade lankee,
tuuli ulvoo, vaikeroi.
"Kohtalomme kellot soi!"

"Mitä soittavat ne meille?"
"Tummille ne kutsuu teille,
riemuun sekä murheeseen!"
Soi vain sävel sadeveen.

"Kuink' on suuri silmäis sulo,
kaunis kyyneleittes tulo,
kirkkaat kasvos kalpeat!"
Soivat sadepisarat.

"Silmäni jos sulle loistaa,
rakkauden ne tulta toistaa,
etäälle nään yli yön,
taakse taivaan tähtivyön."

"Kasvos taivaani on, tyttö,
suru silmäis syämein syttö,
annoit kaikkes, armahain!"
"Siten itse enin sain!"

Vaippojaan yö maille kutoo,
syksyn kylmä sade putoo.
Kasvot hienot, kalpeat
ulos yöhön katsovat.




Tunnisteet: