Orjan kruunu

Ken mitään ei pyydä, vaan kaikkensa suo,
elon raskaimman taakan ken kantaa,
ken kärsimyksien kalkin juo,
elo hälle kruunun antaa.
Kivet kalliit kruunussa tuossa ei loista,
se on solmittu orjantappuroista,
ohimoihin sen okaat syvälle viiltää,
sen piikeissä hurmehelmet kiiltää!

Elämältä ken orjan kruunun saa,
hän valtias on myös elon,
hänen astinlautanansa on maa,
hän voittanut kuolon on pelon.
Hän selville sai elon, kuoleman salat,
hän hallitsee kaikkien tietojen alat,
hän tuntee taivaan tähtien luvun,
ylin valtias hän on ihmissuvun.

Hän ihmisten kruunattu kuningas on,
hän valtaansa oikein käyttää,
suo kaikille armon auringon,
muut lupaa, hän yksin vain täyttää.
Hän tuntee kaikkien kärsiväin tarpeen,
parantaa elon iskemät haavat arpeen,
sadon suo hän, kussa on kulkenut halla,
hän hallitsee kaikkia palvelemalla.

Hänen valtaansa kullan ei kiillossa näy,
ei verhossa purppuravaatteen,
hän lempeenä tähtitietänsä käy,
hän on valtias ihmisyysaatteen.
Ei joukkojaan johda hän surmaan, ei sotiin,
läpi kuoleman porttien ohjaa hän kotiin,
Isän kirkkauteen läpi vaivan ja huolen
yön tähtitarhojen tuollepuolen.




Tunnisteet: