Tutkijan yö

Yö on tumma, kammiossain
himmee luku-liekki palaa.
Sävel outo soipi jossain,
siteens' sielu murtaa halaa.
Tahtoo käydä taakse rajan,
jossa arvot aineen raukee,
tuollepuolen paikan, ajan,
kussa kaikkeus eteen aukee.

Etsii arvoitusta elon,
ympärillä yö vaikk' uhkaa,
salast' tahtoo saada selon.
Mik' on pysyvää? mi tuhkaa,
joka raukee hetken päästä,
jälkeensä ei mitään jätä?
-- Tutkii, itseään ei säästä,
kasvaa kysyvän vain hätä.

Silloin syttyy tähti yöhön,
siintävä kuin aamun rusko,
kutsuu rakkauden työhön
kaikki, joill' on toivo, usko.
Toivo, usko päivään uuteen,
joka usvain halki koittaa,
usko hengen aateluuteen,
joka itsekkyyden voittaa.

Rakkaus elämän on laki,
joka kaikkeuden täyttää,
jota polvet menneet haki,
jumaluuteen tien se näyttää.
Tuonpuolen tullut säen,
alkulähteilleen mi johtaa,
valos vapahtavan näen,
tähtenä mi yössä hohtaa!




Tunnisteet: