Samuelin kutsunta

Yö tummeneva, synkkä kattaa maita,
vain temppelissä valovirta kaita
lampusta Herran hohdettansa valaa.
Sen kuullossa kuin kimmeltäen palaa
kirjailtu liitonarkki, pyhää tulta
heijastaa Herran hopeat ja kulta,
istuinta armon varjoo ylhäinen
yöss' säihke Keruubien siipien.
Hämyss' ei kuulu hiiskahdustakaan,
templissä nuorukainen valvoo vaan,
mi synnyttyään pyhäkköön on tuotu,
Herralle iäks vihitty ja suotu.

Jo vierinyt on siitä monta vuotta,
mut varronnut nuor Samuel on suotta
kutsuntaa Herran, viime vihkimystä,
henkensä Iki-Henkeen yhdistystä.
Mut tulost' odotuksensa on vailla,
ei Herran Valo säteillut oo mailla,
pimeä, aineellinen aika on,
vankina säteet Hengen auringon.

Viel' loistaa Herran lamppu, yössä tuulee
oudosti, kuiskeessa sen kutsun kuulee
nuor Samuel, mut Herran äänt' ei tunne,
kaikk' ennallaan on, vaikka katsoo kunne.
Soi kutsu toisen, kolmannenkin kerran,
mies nuori vastaa: "Orja olen Herran,
oi puhu, palvelijas sua kuulee!"

Oudosti kaikkein pyhimmässä tuulee,
välkähtää valo suuri, ylimainen,
edessä nuorukaisen jumalainen
nyt viestintuoja häikäisevä haastaa:

"Elämän paennut sa olet saastaa,
puhjennut kukkaan olentos on herkin,
siks vihdoin Herralta oot saanut merkin!
Nyt Ylimmäinen aina tietäs johtaa,
iäti olemuksessasi hohtaa
nyt Herran Zebaotin voima, tuli.
Sun henkes kahleet hehkussa sen suli,
nyt toimintaan sun tahtosi on vapaa.
Mut omaa etuasi älä tapaa,
ain elä suuren yhteyden vuoksi.

Jokainen virta aina mereen juoksi,
tään koommin kaikki virrat tempaa mukaan,
ei Herran työhön halpa ole kukaan.
Sun voittos olkoon ihmiskunnan voitto,
kullekin kerran koittaa aamunkoitto,
jokainen alkulähteeseensä palaa,
kaikk' Herran kutsua sun laillas halaa!




Tunnisteet: