Martin Luther

Wittenbergin kirkonoveen
vasaras kun iskut kaikui,
syttyi inehmoiden poveen
outo tuli, kauas raikui
aamulaulu uuden ajan,
hajoittaen öiset häivät.
Miehet matalankin majan
kuuntelemaan sua jäivät.

Kaikki viisauttas kuuli,
kaikkein vuoksi nousit taistoon,
vapauden myrskytuuli
olit, ihmisien vaistoon
totuuden toit tyynen tunnon,
hengessäs ei ollut halpaa.
Miehuuden ja miehenkunnon
karkaisemaa käytit kalpaa.

Hengen asein aina sodit,
vuodattaa et voinut verta,
rakentaa sa tahdoit kodit
maiset kauniimmiksi kerta.
Teit sa itse Herran työtä
mielin hartain, totuus-innoin,
pelkäämättä peikkoin yötä
kamppailit sa rohkein rinnoin.

Totuus oli ylin maalis,
vapaus ja vastuu työstä,
suuri oli voittos saalis,
valkeuteen voimas yöstä
polon ihmissuvun johti,
haihtui tieltäs valheen haamu.
Sädehtien mailla hohti
ihmisyyden uusi aamu.




Tunnisteet: