Valon kadotessa

Louhi pohjan paasimäkeen
sulki päivän, kuun ja Sammon,
loihti kivut Väinön väkeen,
tuotti taudit, turman, kammon.
Mielin karsain miesi kääntyi
pimeässä miestä vastaan,
kaikki kaunis katos, nääntyi,
karttui rumuus ainoastaan.

Karttui kivut, taudit, turma,
uhkas yllä kalman ota,
hiihti suota pitkin surma,
hiipi halla, saapui sota.
Tuli Tuoni tuima rutoin,
tullessaan toi kylmät kyynsä,
kangast' Tuonen tyttö kutoin
sulki seudut syleilyynsä.

Ilmain suuri seppä takoi
kuun ja päivän kuvat kultaan,
lohdun heikon helyt jakoi,
tuiskineet ei taivaat tultaan.
Vihdoin Väinön väki nousi
suureen sotaan Valon vuoksi,
nuolet lensi, viuhui jousi,
tanterilla hurme juoksi.

Iski tiedon, taikain kalvat,
salamoivat säilät Sanan,
särkyi Päivät tieltä salvat,
murtui iäks mahti Manan.
Päästetä ei päivää verin,
suoja sen on Sanan mahti,
tuodaan turmaa miekan terin,
rakkaus on Valon vahti.




Tunnisteet: