Olin Jumalan pieni enkeli,
vähän ylpeä oikeastaan.
Minä katselin salaa hymyillen
alas tähdistä kansaa maan.
Olin Jumalan pieni enkeli,
mutta hyvin oikullinen.
"Käy korviini", usein huokailin,
"humu mahtava taivaitten."
Niin vihdoin Jumala vihastui
minut heittäen taivaasta.
Läpi äärettömyyksien putosin
sydän kurkussa.
Ja silmin kauhusta suljetuin
jäin maahan makaamaan,
-- ei siellä elää, käsitin sen,
voi enkeli milloinkaan --
ja kärsin ja odotin kuolemaa,
joka viipyi, viipyi vaan.
Niin kunnes vaaleten ymmärsin:
voin elää päällä maan!
Minä itkin ja huusin, ja lopulta
luo ihmisten taivalsin,
söin, rauhotuin, irrotin siipeni pois
ja voin mitä parhaimmin.
1930
Saima Harmaja. Kokoelmiin kuulumattomia runoja
Mietelmä * On järvi niinkuin autuudesta heijastus * Paisuvat silmut * Laulu pienestä enkelistä * Hurmio * Iltapäivä satamassa * Lähde * Kahle * Arimman onnen hetki * Oi sinä, kauan itkemäni * Ero * Viha * Pääsiäisenä * Sun sydämesi ovia * Lentoretki * Nurmilintu * Pohjaan asti * Toipuva * Koti-ikävä * Vajoaminen * Yhteistyötä * Aamua kohti * Taivaan niityllä