Kävin toivottamassa yössä
minä kerran vavisten.
Vei kaikkivaltias käsi
minut ylitse kuilujen.
Nyt valottomaan maahan
olen jälleen eksynyt.
Käsi vie yhä, vaan ei se enää
ole Jumalan käsi nyt.
Ja kuitenkin lähelläsi
olen tuntenut taivaanmaan.
Hymy, kaipaus silmissäsi
minut lumosi, autuaan.
Se ei ole enää totta,
se on etäistä unta vaan.
Tämä pimeys yksin on totta,
joka ei lopu milloinkaan.
Olin satujen nuori prinssi,
joka löytää prinsessan.
Kuin kevään ihmeellisimmän
näin sydämes havahtuvan.
Nyt pimeässä maassa
olet käsi, mi kammitsoi.
Olet kahle, josta en enää
elämässäni päästä voi.
18.1.1933
Saima Harmaja. Kokoelmiin kuulumattomia runoja
Mietelmä * On järvi niinkuin autuudesta heijastus * Paisuvat silmut * Laulu pienestä enkelistä * Hurmio * Iltapäivä satamassa * Lähde * Kahle * Arimman onnen hetki * Oi sinä, kauan itkemäni * Ero * Viha * Pääsiäisenä * Sun sydämesi ovia * Lentoretki * Nurmilintu * Pohjaan asti * Toipuva * Koti-ikävä * Vajoaminen * Yhteistyötä * Aamua kohti * Taivaan niityllä