Musta veturi puhkuu
rumaan satamaan.
Tiilinen seinä uhkuu
takana rumuuttaan.
Mutta rinnasta junan
pilven autuaan
loistoon ilmojen punan
nousevan nään yli maan.
Katsoen metallijuhtaan
voiton valtavan nään:
kauneuden unen-puhtaan
luo teräs kytkeissään.
Lakkaa säteilemästä
mielessä ei näky tuo:
rumuuden sisimmästä
tulvahtaa valovuo.
1933-37
Saima Harmaja. Kokoelmiin kuulumattomia runoja
Mietelmä * On järvi niinkuin autuudesta heijastus * Paisuvat silmut * Laulu pienestä enkelistä * Hurmio * Iltapäivä satamassa * Lähde * Kahle * Arimman onnen hetki * Oi sinä, kauan itkemäni * Ero * Viha * Pääsiäisenä * Sun sydämesi ovia * Lentoretki * Nurmilintu * Pohjaan asti * Toipuva * Koti-ikävä * Vajoaminen * Yhteistyötä * Aamua kohti * Taivaan niityllä