Minä pelkään ikkunaa
ja ihmisvarjoja, joita
kuin liskoja, matelijoita
se seiniin heijastaa.
Minä pelkään katsoa oveen.
Ovi aukee pimeään –
ripa kääntyä vois ja tulla
ne joille ei nimiä mulla,
ne joita mä unissa nään...
Ja myöskin seiniä pelkään.
Näen äkkiä vavahtain:
nehän mitään eivät kestä,
nehän ketään eivät estä –
ovat himmeä seitti vain.
Kuin vieraan hengitys, yöllä
joka lapsen säikyttää,
niin lävitse seinieni,
minut nauliten vuoteelleni,
Jokin hiipii, jota en nää.
Hänen – Kauhean läsnäolon
minä tunnen. Tunnen sen.
Ja henkiä vartiossa
on huoneessani, jossa
minä enää elä en.
Ja tuskin hengitänkään.
Olen jähmetys, pelko vain.
Sana äänetön: Armahtakaa!
Sokon tuijotus luomien takaa
yli kaikkeus-ulappain,
jotk' ajatukseni vasta
tänä hetkenä aavistaa.
Hätäsignaali: Missä, missä
on väylä löydettävissä?
Ja onko Jumalaa? –
Ei kukaan, kukaan vastaa.
– Kuin vierelle vuotehen
kävis Kuolema otaa nostain.
Kuin kaukaa, kaukaa jostain
sois pauhina kuilujen.
Uuno Kailas – Paljain jaloin
Kuninkaanpoika * Kuva * Katse * Kahdet silmät * Orja laulaa * Houre * Kalypson vanki * Partaalla * Autio maa * Lapsen kehto * Pallokentällä * Pilvilaulu * Marttyyrit * Palava laulu * Hollantilainen * Poikani * Kohtalo * Minä * Rakkaus * Yössä * Impromptu * Vaeltaja * Paljain jaloin * Pyramiidilaulu * Kun olin kuollut * Havahtuminen