kun olin tuhkaa hiven
vaskiuurnassa, alla
mullan ja mustan kiven,
ah autuas
levätäkseni silloin!
Suuria tähtiä kohti
loin minä silmäni illoin.
Multa ylläni
hauraana, harson lailla.
Näin avaruuden katseen
salaisuuksia vailla.
Kerran, maan päällä,
illassa himertävässä
soi rakas, tuttu ääni:
– Katso, hän nukkuu tässä.
– Hauta on hoitamaton.
– Niin on. Hän oli köyhä.
– Eikö hän ollut myöskin
mieleltä ... noin – vähän löyhä?
– Houkkio, originelli,
onneton ihminen perin.
Yöt joi – itsensä otti
hengiltä vähin erin.
Lauluja kirjoitti tosin –
ne nyt olivat niitä – –
– Tunsitko hyvinkin? – Hiukan.
Suurtapa iloa siitä ...
Kuuntelin. Enkä
tuntenut tuskaa mitään.
Silmäni luonut olin
auringonnousuhun, itään.
Uuno Kailas – Paljain jaloin
Kuninkaanpoika * Kuva * Katse * Kahdet silmät * Orja laulaa * Houre * Kalypson vanki * Partaalla * Autio maa * Lapsen kehto * Pallokentällä * Pilvilaulu * Marttyyrit * Palava laulu * Hollantilainen * Poikani * Kohtalo * Minä * Rakkaus * Yössä * Impromptu * Vaeltaja * Paljain jaloin * Pyramiidilaulu * Kun olin kuollut * Havahtuminen