Juhlivat jumalat Suomen
vaskiharjun hartioilla,
kummulla kuparilinnan.
Tuop' on yksin Poika tuumi:
"Noin on mieli miekkoisien,
kuinkapa kurjien ajatus
laaksoissa inehmonlasten?"
Tunsi tuntonsa palavan
tuo pyhä Jumalan Poika
rajatonta rakkautta,
mitatonta myötämieltä
luonnon kuolevan keralla;
läksi tuota tutkimahan
heimoa matalan Mannun.
Kulki tietä kuusipuista
tuo pyhä Jumalan Poika,
lauloi koidon kohtaloa,
luontoa kova-osaista,
kun on tyhjästä kuvattu,
tehty, kurja, maan tomusta,
pantu päivän kukkimahan,
toisena katoamahan,
tuhat vuotta nukkumahan,
yhtenä ylenemähän.
Huokasi salolla honka:
"Mitä sie minusta tiedät?"
Paasi vahva paukahteli:
"Itse painu paatoseksi!"
Tiuskutti tiainen puusta:
"Lie hyvä sivulta surra!"
Käärme kankaalta kähisi:
"Ota itse orjan muoto!"
Ja hän otti orjan muodon
tuo pyhä Jumalan Poika,
itse painui paatoseksi,
ilman lintuna liversi,
meni pois meren kalana,
vaahtopallona palasi,
puutui puuksi, maatui maaksi,
kasvoi kukkana kedolla,
toukkana kukan kuvussa,
perhosena päivän alla.
Paistoi marjana mäellä.
Koppoi marjan kourahansa
Marjatta, korea impi,
synnytti Pojan pätöisen.
Tuo urahti Suomen Ukko,
ärjähti ikuinen Äijö:
"Mik' on tähti taivahalla,
tuike maailman merellä,
kuuta kummempi näöltä,
aurinkoa ankarampi?"
Tutkivat jumalat Suomen
kummulta kuparilinnan
tuota ihmettä isoista,
tuota kaukaisen tuloa,
tuota pitkäisen paloa
ulapoilla ilman aavan.
Taatto taivahan jyrähti,
sinkosi sanan salaman:
"Outo on tulija tiellä,
tokko tullevi talohon?"
Jumalat jumahtelivat:
"Kohti korkea tulevi,
päin vieras parempi meitä."
Pyhä paistoi pyrstötähti,
taivas kummasti helotti,
kupu taivahan kumotti,
loimotti sininen sähkö,
hirnuivat hevot tulijan
niinkuin Turjan pyörretuuli,
orhit oivat korskahteli
niinkuin paisuva Imatra,
naukuivat navat ratasten
niinkuin yössä jäitten jyske,
tuop' on vankui vaununtanko
niinkuin vuorien jylinä,
ilmat irjui, kaaret karjui,
kirposi kipinämyrsky
tullessa tulijan uuden,
saaden ankaran sanoman
Tuntemattoman majoilta,
Kaikkivallan kartanoista.
Jumalat jumahtelivat:
"Liekö loppu luomakunnan
vai alku elämän uuden?"
Lauloi kaikki luonto laaja:
"On riemu elämän uuden
vertaisesta veljestämme,
kuolottoman kunniasta."
Ja hän tunsi ihmistuskat
tuo pyhä Jumalan Poika
ja hän matkas maailmalle,
laaksoihin inehmonlasten:
pistihe joka pihalle,
joka katsoi kartanolle,
souteli solut sydänten,
luonnon tiehyet tuhannet,
itki kanssa itkeväisten,
nauroi kanssa nauravaisten,
lempi lempiväin keralla,
kuoli kuolevain keralla,
harjoitti hyvehet kaikki,
maistoi maljat karvahatkin,
ammatit eri-alaiset,
ijät, säädyt ihmiskunnan.
Ja hän mietti ihmismielen,
mietti myös eläinten mielen,
jätti kaikkehen jälelle
oman sähkönsä säkenen,
kuolemattoman kipinän
Kaikkivallan kartanoista.
Eino Leino - Helkavirsiä
Ensimmäinen sarja
Ihalempi * Tuuri * Mantsin laulu * Orjan poika * Kimmon kosto * Kaleva * Sininen risti * Ylermi * Räikkö räähkä * Tyyrin tytti * Luojan leipä * Oterma ja Katerma * Kouta * Merenkylpijä-neidot * Impi ja pajarin poika * Pyhä Yrjänä * Tumma
Toinen sarja
Äijön virsi * Marjatan poika * Kuun lapset * Pimeän peikko * Ukri * Syvärin impi * Herramme Vapahtajamme * Arja ja Selinä * Halla * Mennyt manner * Ukon lintu ja virvaliekki * Auringon hyvästijättö