Yö ja sairas

Yö ikkunasta katsoi sairaalaan.

Sen pimeässä kipein nyyhkytyksin
kun neidon valvovan hän näki yksin,
hän sisään astui, tähdet kutreissaan.

Niin syvin äänin tyynnytti hän lasta:
"Yön holvistoista löytää valon vasta
ne silmät, joit' on päivä soaissut.
Jos osanas on taudin kova syli,
iloitse: silloin ihmisharhain yli
näät maailmat, vain yössä valaistut."

Ja hiuksistaan otti nöyrän tähden
Yö autuas, mut sairas korun nähden
rajusti käsin peitti silmiään.
"Pois nosta kruunusi", hän itki yhä,
"ei sovi otsalleni merkki pyhä,
en tahdo ikuisuuden pimeään!

Vain ihmiselämän ma tahdon maistaa.
Suo mulle maja, jonne päivä paistaa,
suo kädet, joiden työstä väsy en!
Puut, multa, pilvet, lieden hehku illoin
suo mulle, syvimmälle näen silloin
Olevan sydämeen, ma, ihminen."


14-15.11.1935