Unen silta

Pitkä on päivien retki
illan himmeyteen.
Yksi on autuas hetki
kivusta uupuneen:
nukkua siintoon illan,
uneen, mi kaartua suo
pois ajan kuiluista sillan
näkymätönten luo.

Kun jo on hämärä hellä
kietonut aistimet,
luonani hengähdellä
alkavat taivaiset.
Poissa on kaipaus julmin.
Tuskani irroittain
hymyy hohtavin kulmin
hän, jota nääntyen hain.

Hän, joka edeltä lähti,
kallis ja kylmennyt,
kuin kevätkalpea tähti
luonani viipyy nyt.
Murtunut on kehä ruumiin.
Yhtä on henki ja maa.
Silmiini kyynelkuumiin
kirkkaus uppoaa.

Valvoen keskellä unta
nään, tomuhuntuinen:
yksi on valtakunta
kaipuun ja rakkauden.
Ylitse katkeran rajan
hohtavin langoin käy
rakkaus piiristä ajan
maahan, mi vielä ei näy.


3.5.1936