Sumussa

I

Sun sydämesi kerran kadotin,
kun myrskyn huilut huusi täyteen ääneen.
Sen jälkeen Jumalalta takaisin
sain niinkuin aarteen, hyrskyn alle jääneen,
kuin taivaan armon, jot' en ansainnut,
ma, tuskan sumussa sua rukoillut.

Siks' ihmeen hurma on sun sylissäsi
ja voiton mesi, joka huumaa mun.
Mut hehkuun ruusutarhan lumotun
ei jätä meitä tuskan luja käsi.
Tiheät hunnut peittää kohtaloita.
Sydämen voittain sallimusta voita
ei yksikään, ja aarteet löytyneet
taas vajoaa, kun kohoo pohjaveet.
Hämyssä virvain syttyy, sammuu mieli.
Mut kirkkaammin kuin kertoa voi kieli
ma tiedän, että eksyttää ei voi
se rakkaus, mi usvasta sun toi.
Syvyyden partaille vie ihmisretki,
ja meidän tiemme sumun syliin käy,
niin sankan, ettei kuilun suuta näy,
ja hetken kasvoja ei tunne hetki.
Mut ahnaat varjot käykööt vierelläsi,
en pelkää tuskaa, kädessäsi käsi.
Tajuton syvyys tienämme jos lie,
syvempi vielä rakkaus, mi vie.


6-8.4.1935

II

Sa, kaukainen, mi ajatuksin kovin
mua maan ja meren yli kosketat,
niin että seison haavoittunein povin,
pois ota unelmani tuskaisat!
Etäällä, minne silmäni ei yllä,
sun sydämesi tiedän lyövän kyllä,
mut silmiesi totuutta en nää,
ma, jota eron sumu hämmentää.
Pois ota pelko, joka kastaa posken,
ja kovan sydämesi, johon kosken,
suo aueta, niin että hetken saan
kuvaani katsoa, sen suojaamaan.
Suo sana vain, niin tyynnyn lapsen lailla --
vain muiston liekki, kipu haaveiden,
yön uni, josta heräsit mua vailla --
tuo aamun tuli tyynylleni sen.


19.8.1935

III

Sydäntä polttaa etäisyys.
En päästä voi sen yli.
Kuin sua ennen ehtis syys
ja mullan kylmä syli.

Syvällä alla ruusujen
on ehkä armas maata
sen, jonka sydän tulinen
sai sykkiä ja laata,

mut lapsi, joka hämärään
jäi varjoparven myötä,
etäälle huutaa hädissään:
Käy, joudu! Ennen yötä!


2.8.-5.12.1935

IV

Sun syleilyysi olen liian heikko,
sen silmäs myöntää, vaikka huules ei.
Sa olet juurtuvien puiden veikko,
ma olen lehti, jonka tuuli vei.

Ma olen aavain aalto, joka halaa
vain rantaan vajota ja kuolla niin.
Mut aallon meri imee syvyyksiin.
Se kuohuu, liukuu pois ja jälleen palaa.


20.8.1935


Tunnisteet: