Suo surun hiljaa muuttua kauniiksi muistoiksi.
Sä hetken viivyit täällä vaan
kuin kastehelmi päällä maan.
Tie valmis on ja päässä sen
vastaus löytyy ikuinen.
Hiljaa saapui noutaja lauha
hellästi irrotti kahleet maan.
Kuljetti sinne, missä on rauha,
missä ei tuskaa milloinkaan.
Kauniit muistot eivät koskaan kuole,
eivätkä milloinkaan jätä yksin.
Surun kyynelten lävitse loistavat
onnellisten muistojen kultaiset säteet.
Vaikene sydän, kuuntele hiljaa
on kuolema niittänyt kalleinta viljaa.
Väsynyt sielu rauhan sai
valkeni ikuinen sunnuntai.
Joka hetkestä menneestä kiittäen
me muistamme sinua kaivaten.
Nosta silmäsi, hiljaa syttyvät
kaikki kirkkaat tähdet.
Uupunut matkaaja rannalla himmeän maan
astui aurinkolaivaan suureen valkeaan.
On kotipiha tyhjä ja hiljainen
ei kuulu askelees polulla sen.
Päätyi pitkä kaari elon
väsynyt on saanut levon.
Nuku unta rauhaisaa.
Kun kerran viimeisen suljen
nämä silmäni unista maan,
yhä ylemmäs silloinko kuljen,
yhä kauemmas nähdäkö saan?
On hiljainen taivaanranta,
eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta
aina ymmärtää voi.
Ihana on se tie,
joka meidät rauhaan vie
Jo lähestyy ilta varjoin pidentyvin,
jää päivän kiireet, kaikki on hyvin.
Saa yö ja lepo ja rauha syvin.
Me muistamme silmäsi kirkkahat,
me muistamme muistosi hyvän.
Jätit meille muiston niin valoisan,
niin kauniin, rakkaan ja syvän.
Jäi jälkeesi kaipuu –
jäi sanaton suru.
Lepää rauhassa,
tuulen kehdossa,
tuoksussa kesäisen maan.
Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta.
Mutt´ kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisen työstä.
Siellä on polut tasaiset astua.
Siellä ei silmät voi kyyneliin kastua.
Siellä on vihreät kunnaat ja lehdot.
Siellä on pehmetä nukkua kehdot.