Ei yllättäin äkkiä kuitenkin,
hiljeni sydän rakkahin.
Jäi vain tuska ja kaipuu sanaton,
mut tiedämme sun hyvä olla on.
Siellä kukkia täynnä on maa
sydän uupunut levätä saa.
Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä
ei tuskia tunneta taivaan tiellä.
Yhä olet,
yhä meille elät.
Yhä muistot vielä puhuu.
Päivänä kauniin kesäisen
hiljeni sydän kultainen.
Lähtösi vaikea kestää on
surumme suuri ja sanaton.
Lohtuna muistot rakkaat.
Sammui loiste silmien valon,
taukosi sykintä sydämen jalon.
Herposi käsi auttava, antava rakkaus
kaikkien kuormien kantava.
Ei päivää tiedä ei hetkeä kukaan,
milloin on mentävä noutajan mukaan.
Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois,
juuri kun kesä kaunein ollut ois.
Soitteli tuuli jo kauan meille
surun viestiä hiljalleen,
katseli aikaa elämän Herra,
kutsui pois sairaan ja väsyneen.
Surun kyynelten keskeltä,
loistavat onnellisten muistojen
kultaiset säteet.
Poissa on tuska, ohi on arki ja työ.
Purjehdus on päättynyt,
vain lempeät mainingit rantaan lyö.
Isän kotiin matkaaja palaa.
Surun portit on avoinna aina,
ovet onnen vain kiitävän hetken.
Rauha uneen uupuneelle
matkan määrään saapuneelle.
Rauhan maa kangastaa
siellä tapaamme kerran.
Ristisi, Herra, mua valaiskoon
kun tieni painuu kuolon laaksohon.
Siell´ ikionnen asunnoissa
on murhe, tuska, huoli poissa.
Siunattu olkoon sun tiesi,
siunattu matkasi viimeinen.
Sua kohti, Herrani, sua kohti ain.