Syysilta

Sade hiljaa ja herkeämättä
yli mäntyjen lankeaa.
On ilta. Ja jälleen tummuu
tämä köyhä ja harmaa maa.

Ja huoneessa äänettömässä
minä en voi ymmärtää:
että kerran keskellä kesää
elin suurta ja säteilevää,

että jalkani polkenut kerran
maan lämpimän multaa on,
missä Tonava verkkaan vyöryy
läpi kukkivan tasangon,

ja suojassa akaasioiden
on neilikkapuutarha.
Voi miksi en tahtonut silloin
sinua suudella!


30.9.1931