Itse laulan, milloin kuulen,
kuta kuulen, niin kujerran,
ennen saatuja sanoja,
opetuita luettehia.
Omat on saamani sanaset,
omat tieltä tempomani,
päistä heinän hieromani,
kanervoista katkomani.
Olin piennä paimenessa,
lassa karjan katsannossa,
menin silloin mättähälle,
kiven kirjavan sivulle,
paaen paksun lappehille.
Niin sain sanoa sata
pantu aitan parven päähän
kukkarohon kultasehen,
vaskisehen vakkasehen.
Kukin aika tosin tuloo,
aukoan sanasen arkun,
kirjokannen kiimahutan
poikkipuolin polvilleni.
Ei sampo sanoja puutu,
luettehia Lemminkäinen:
luettehillensa lahoovi,
virsillensä vanhanoovi.
Arhippa Perttunen