Seisoi seijas Sukkamieli
aholla ylenevällä,
suvi-aamun auetessa.
Hempeä, herättyänsä,
yön nuoren nukuttuansa,
veltot jännitti jäsenet;
kesä kukki kulmaluilla.
Heinä polvia halasi,
pohkehia poimulehdet,
horsman latvat lantehia,
uumenta uninen valmu;
itse ruusuna rusotti,
ylpeä ylinnä muita.
Ihala ihantelihe,
katsoi kaunis maata, merta.
Mehiläinen, mies kepeä,
lensi kukkasen kupuhun;
punahuuli noin puheli:
"Paha poika, pois menekin
umppujani aukomasta,
juomasta juhannustani,
ruusuja rakastamasta!"
Liverteli Lemmon lintu:
"Armas, pois älä ajele,
mies olen me'estä tehty,
sokerista sorvaeltu,
minkä juon juhannustasi,
sen pidät pitoja kekrin."
Seisoi seijas Sukkamieli,
haukotteli hiljaksensa
aamun alkavan punassa;
kastehesta kutri kiilsi.