Maa on niin kaunis,
kirkas Luojan taivas.
Ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta
kuljemme laulain,
Taivasta kohti matka vie.
En tiedä mittaa matkani,
jos kuinka lyhyt lie
vain yhden tiedon tarvitsen:
se ett' on kotitie.
Aikansa työllä,
aikansa levolla suvisena päivänä.
Nyt minä lepään.
Isän silmä, sä hellin valvo,
Isän rakkaus, johda, vie!
Koti taivahan kaukaa siintää,
kotipolku on armon tie.
Hymysi huulet vienot,
painuivat silmät umpeen,
korjasi enkeli talteen
taivahan valkolumpeen.
Ei hän viipyä voinut,
oudolta tuntui olla,
niinkuin kukkasen keinu
syksyn aallokolla.
Jää luokseni Jeesus!
Kun lehtensä riisuvi syksyn puu,
yön varjohon ilta kallistuu,
tie päättyvi siintohon iäisyyden rantain,
jää luokseni, perille kantain!
Hän rakasti meitä hellästi,
hän palveli viime hetkehen,
oi Herra, untansa siunaa.
Jää hyvästi, äiti!
Oli osasi antajan ainiaan.
Nyt vieläkin kalleinta annat meille,
pyhät muistot valoksi elämän teille.
Jää hyvästi, kunnes kohdataan!
Hyvä on ihmisen olla
sylissä vihreän maan.
Nurmelle lämpöiselle,
apilan huountaan
suloista painaa päänsä
pienen ihmisen.
Valkean pilven valoon
nukkua huoaten.
Jätti jäljen ihanan,
kaaren kauniin, loistavan,
lensi syliin Jumalan.
Elon virran rannoilla
kerran soi kirkkahat kanteleet,
ja kaikuvi uusi virsi,
kuin pauhais valtavat veet,
ja kuitenkin tyyntä,
tyyntä on kuin pinnalla päilyvän suvannon.
Minne joutui kukka pieni,
taimi hento vaalimamme?
Istutettiin maahan toiseen,
yrttitarhaan aurinkoiseen.
Siellä kukkii rakkahanne.
Minne lensi pääskylintu,
mitä etsi ihanuutta?
Kodin ilo siivin sousi,
kirkkahampaan ilmaan nousi,
laulaa riemuvirttä uutta.
Minne vietiin karitsanne,
teille kallein maailmassa?
Paimen otti turvahansa,
Jeesus kantoi helmassansa.
Tallella on taivahassa.
Mun rakkaani kätke suojahas ja
muista kaikkia luotujas,
vie lohdutus huoleen ja vaivaan.
Nyt turvassa huomaas antaudun,
suo kiitos huulilla nukkua mun,
ota kerran kotihin taivaan!
Sua menneistä kiitän ja muistosi liitän
nyt unteni aarteihin armaimpiin.
Hetkisen vain sen valohon
luoda silmäni sain,
silloin jo pois tähteni multa riistettiin.
Niinkuin muuttolintusen tie
taivasta kohden matka vie.
Kuin unelma liitävi elämä pois
kirkkausrantahan kodista maan.
Suo että mun sieluni valmisna ois,
auttaos onneni saavuttamaan!
Niin pitkä päivä
- pois kuinka se liiti?
Kuin unta matka
- se minnekä kiiti?
Kas illan hopeavirtahan
jo näemme purtemme soljuvan.
Tule luokseni, Herra Jeesus,
tule, siunaa päiväni työ,
tule illoin ja aamuin varhain,
tule vielä, kun joutuu yö!
Sua tuutivat tummat lainehet
elon rannalta virran taa,
oli vastassa uudet valkeudet,
sumun peittohon häipyi maa.
Käsi enkelin kädessä vierekkäin
elon pitkät taipaleet kuljimme näin.
Sanat eivät muistoihin riitä.
On kaatunut honka korkea,
tuuhea, ylväs.
Sai salaman iskun
pysty ja kantava pylväs.
Me järkkyen, surren
mykkinä painamme päämme
ja itkevin sydämin
Korkeimman eteen jäämme.
Niin päivät ja vuodet on vierineet
kuin virran aaltoset pois,
kesä mennyt,
kukkaset varisseet
kuin unta ne ollehet ois.
Taivas kirkas kyllä, suuret tähdet hohtaa
tähtitarhan yllä Luoja kaiken johtaa.
Vaan ethän sä sammunut kuitenkaan,
sydämeeni jäit sä yhä loistamaan,
jäit viitaksi kirkkausmaan.
Sä kutsut helmahan auringon
- taivahan tahto -
näinkö mulle se parhain on?
Kallis, kallis sä ystäväin,
hohtava tähti mun retkelläin,
sä sammuit helmahan auringon
- taivahan tahto
- näinkö ankara, raskas se on?
Taivahan Isä,
lohduta meitä Taivahan tahto parhain
- aina se parhain on.
Siellä viivy, matkalainen,
siellä vartu, pienokainen.
Tuuti tuu - tuuti tuu
- tähtisilmät ummistuu.
Tuike täällä ja tähti siellä,
meille sä loistit elomme tiellä,
nyt yhä täydemmin, kirkkaammasti.
Herran rauhaan! Näkemiin asti!
Tule askele askeleelta
minun kanssani kulkemaan!
Sua ilman en saata olla,
pysy luonani ainiaan!