Meri tyyntyy, varjot pitenee,
rauhan ranta lähenee -
vene hiljaa satamaan saapuu.
Kukaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yhtäkkiä vain huomaa
se päättyikin tähän.
Väsyneenä silmäs suljit
siihen hiljaa nukahdit.
Yli rajan silloin kuljit
rauhan rannan saavutit.
Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Ei kauniimmin täältä lähteä vois,
kuin unessa hiljaa nukkua pois.
Niin äkkiä hiljeni sydän kallis,
sinun lähtöäsi vaikea uskoa on.
Jätit muiston meille
niin rakkaan ja kauniin,
sinua vielä emme pois antaneet ois.
Suo anteeksi suru ja kyyneleet nää,
ne rakkautta on ja ikävää.
Sain hetken olla paratiisissa,
toivon että olet siellä aina
ja joskus mua katselet
ja tiemme vielä kohtaa.
Taivaan linnut, tuulet maan,
seuraksesi sinne saat.
Kipua sä tunne et,
hiljaisuutta kuuntelet.
Kun rakkaamme lähtevät pois
emme enää näe heitä
mutta tunnemme heidän läheisyytensä
kuulemme heidän äänensä
kannamme sydämissämme
heidän muistoaan.
Jordanille asti saata,
näytä luvattua maata.
Kuolon virran poikki kanna,
pyyhi kyynel, autuus anna.
Suru on hinta, jonka
rakkaudesta maksamme.
On maa, johon kaikki jäjet katoaa.
Ken siellä on, ei katso heijastusta,
mi meitä valaisee, kun tie on musta.
Hän katsoo silmiin itse Olevaa.
On rauhan maa.
Saima Harmaja
Ei läheinen arvaa, ei silmä nää
miten lähellä on määränpää.
Joka päivä voi olla viimeinen,
joka hyvästijättö viimeinen.
Me emme itke niitä päiviä,
jotka ovat menneet,
vaan olemme onnellisia,
että ne ovat olleet.
On hiljaisuus ja suru sanaton
mut tiedämme:
sun hyvä on olla.