Muut muistot haihtuu, katoaa,
yks säilyy yksinään:
onk' iloinen vai suruinen,
en tiedä itsekään.
Kun riemun päivyt loistettaan
mun elontiellein luo,
kuin varjo aina muassain
käy muiston haamu tuo.
Kun murhe mielen valloittaa
ja silmä kyyneltyy,
ei murhe sitä yksin tee:
se on myös muiston syy.
Se mukanani vaeltaa,
jos minne kulkenen;
sit' aattelen, jos puhelen
tai muita kuuntelen.
Siit' erota en tahdokaan,
se kanssain vanhentuu.
Se minun on! Ei mitäkään
siit' tiedä kenkään muu.
Muut muistot haihtuu, katoaa,
yks säilyy yksinään:
onk' iloinen vai suruinen,
en tiedä itsekään.