Kissapöllö, lintu yön
teki juuri tarkan työn:
laati soman kammion
suojaan vuorenonkalon.
Kantoi sammalia suon
pehmikkeeksi pesän tuon,
sisusti kuin sametilla
rinnan oman untuvilla.
Siell' on pienet piilossaan
pehmoisilla patjoillaan.
Jylisköhön ukkonen
päällä pöllön pesäsen,
käyköön tuuli tunturin,
heill' on rauha herttaisin.
Päivän nukkuu perhekunta
nähden kaunehinta unta.
Vaan kun loistaa öinen kuu,
vuoret kaikaa: huu, huu, huu.
Pöllö silmin kiiluvin,
liikkein pehmein, hiljaisin
pojillensa eineen palaa
etsii hiiviskellen salaa.