Kun koulu on loppu
ja päästy on kesään,
älä housuitta istu
muurahaispesään.
Tyttönen nuori ja naurava silmä
sielusi vielä niin kirkas on,
hopeatiukuna naurusi helkkyy,
suru ja tuska on tuntematon.
Olet nuori, on mieles kirkas,
elo kauniina kangastaa,
yli esteiden tahdot koettaa,
ja uljaana uskaltaa.
Käyköön tiesi kukkatarhaan,
läpi laakson lehväisen,
kussa ruusut loistaa parhaat,
hedelmät on herttaiset.
Lapsuuden muistot
ja nuoruuden hetket
ne mieleesi paina,
säilytä puhtaina,
kirkkaina aina.
Nauraen laulaen tietäsi kulje,
sydämen surusi toisilta sulje.
Yksin on parhainta surunsa kantaa,
nauravat kasvot toisille antaa.
Kun ruusu kuihtuu,
niin hoida liljaa,
kun äiti suuttuu,
niin ole hiljaa.
Pois nyrpeä nenä,
tee kiukulle tenä,
pahan tuulenkin alta,
anna ilolle valta.
Lue, laske ahkerasti,
kouluvuodet loppuun asti.
Kerran kukkii ruusu pieni,
kerran kukat kuihtuu pois.
Voi jos sinun nuoruutesi
kuihtumatta olla vois'.
Olkoon elos onnellinen,
tyyni rauhaisa,
kuni kauno virran vesi
aamun verhossa.
Viatonna maailmassa
astuskele aina vaan
niin sun elos surutonna,
kulkee, päättyy onnelaan.
Ei paljon suru paina
tällä kymmenellä,
ei se paina enempää
kuin lehti kämmenellä.