Niin kepeästi pursi vettä viiltää
väkevin aironvedoin. Seuranamme
on kauniit immet huiluin kultaisin.
He soittavat ja taas he kujeilevat.
Ja jalo viini kuohuu pikareissa,
ja mieliin syttyy riemu vallaton.
Kai odottavat mua kuolottomat
sinessä haikaralla ratsastaen -
jään, huoleton, mä purteen kepeään.
Ne palatsit ja linnat, jotka kerran
näilt' autioilta kukkuloilta nousi,
on sortuneet, on tyystin hävinneet.
Ylevän runoilijan suuret sanat
ikuiset ovat niinkuin muistomerkki,
mi välkkyvänä tähtiin kohoaa.
Kun haltioidun, tartun piirtimeeni,
luon laulun kohisevan, niinkuin myrskyn,
ja viisi pyhää vuorta vapisee.
On minuss' ylpeys ja ilo, - nauran
maan tämän kirjaville antimille:
ne kukanlehden lailla varisee.
Jos valtaa, kunniaa ja rikkautta
mä joskus tavoitan ja niihin kiinnyn,
Keltainen Virta pyörtää takaisin.
- Li Po (suom. Uuno Kailas)