I
Maaria pyhäinen neitsyt,
vaimo valkeaverinen,
meni metsän rantuelle,
näki oksan omenan,
näki puulta pähkinäisen:
ylähähkö maasta syödä,
alahahko puuhun nousta.
Otti kartun kankahalta,
pudotti omenan puusta,
sorti maahan pähkinäisen
Poimi suuhun pähkinäisen,
loi omenan huulillensa,
huuliltansa kielellensä,
kieleltä keruksillensa.
Tuosta tyytyi, tuosta täytyi.
II
Maaria pyhäinen neitsyt,
vaimo vaaleaverinen,
astuvi talo talolta,
vasta kultainen kädessä,
hopeainen kainalossa.
Meni yhtehen talohon,
oli akka ikkunassa,
kysytteli akkaselta:
"Hoi sä akka, vanha vaimo,
onko tässä yösijaista,
yösijaista, maamajaista,
missä maata mannun naisen,
naisen raskahan levätä?"
Akka vasten vastaeli:
"Ei ole meillä yösijaista,
yösijaista, maamajaista.
Mene tallihin mäelle,
tallihin takimmaisehen,
oron suuren seimen luokse."
Maaria pyhäinen neitsyt,
vaimo valkeaverinen,
meni tallihin mäelle,
tallihin takimmaisehen;
sai hän sieltä yösijaisen,
yösijaisen, maamajaisen.
Synnytteli poikaistansa
tallihin hevosen luokse
kakaroille jääkkähille,
oljille lumekkahille,
heinille apilahille,
apilahan kukkasille.
Jouluna Jumala syntyi,
paras poika pakkasella.
Maaria oli emo Jumalan.
III
Maaria pyhäinen neitsyt,
vaimo valkeaverinen,
kä'ypi käpäelevi
kultakeppinen kädessä,
puhdas paitanen povessa,
silkkiriepunen sisässä;
helmat maassa heutajavat.
Etsi poika'a pyhäistä,
hedelmäistä autuaista.
Kuuhut vastahan tulevi.
Kumartihe kuun etehen:
"Hoi kuuhut, Jumalan luoma,
näitkö pientä poiuttani,
kultaista omenuttani,
hopeaista solkeani?"
Kuuhut vasten vastaeli:
"Jos lien nähnyt, en sanele;
sun hyväs minunkin saattoi
illasta ylenemähän,
aamusta alenemahan,
keskiöin kumottamahan."
Maaria pyhäinen neitsyt,
vaimo valkeaverinen,
meni matka'a vähäisen,
teki tietä pikkaraisen.
Päivyt vastahan tulevi.
Painutteli päivyelle:
"Hoi, päivyt, Jumalan luoma,
näitkö pientä poiuttani,
kultainen omenuuttani,
hopeaista solkeani?"
Päivyt vasten vastaeli:
"Näin mä poikasi pyhäisen,
näin ma lapsen autuaisen;
sun hyväs minunkin saattoi
illasta alenemahan,
aamusta ylenemähän,
keskipäivin paistamahan.
Luoja lapsen korjaeli,
kappelin Jumala laati,
pani lapsen laavitsalle,
punakukkaset kätehen."
Maaria pyhäinen neitsyt,
vaimo valkeaverinen,
meni Luojan uksen suulle,
Jumalan oven etehen.
Lapsi istui laavitsalla
punakukkaset kädessä,
itse katsoi ikkunasta:
"Tulipa minun emoni,
tuli lasta ottamahan."
kansanruno