Paju puita ensimmäinen,
paju puita, mätäs maita,
kiiskinen veen kaloja,
ilman lintuja tiainen,
hauki hallalla kutovi,
suukkona kovalla säällä,
ahven arka, märkäperä,
syksyn syvillä uipi,
kesät kuivilla kutoo.
Käypi särki säärtä lyöen,
ori konstin koipiellen.
Hyvä on hylkehen eleä,
syöpi luotansa lohia,
sivultaan on siikasia,
juopi vettä viereheltähän.
Siiall' on siliät pellot,
tavilla laki tasanen,
harvon hauki vierahana,
siika ei sinä ikänä,
lohen poika ei polvenahan.
Ei sika sinistä tieä,
lammas langan painiosta.
Nyt on kärsä peräpuolla,
ei sitä sitoa taia.
Veioseni, nuorempani,
sitä laulaja latoopi,
mikä sylki suuhun suopi,
vesi kielellä vetääpi
kuulla noien kultasien,
tietä noien tehtosien,
nousevalle nuorisolle,
kansalle ylenevälle.
Emo neuvo poikoahan,
vaimo vaivansa näköä:
"Ellös vainen, poikuoni,
poikuoni, nuorempani,
lapseni, vakahuoni,
elä kihlo kirkkotiellä:
pahimmatki jalkavaimot
kirkkotiellä kiireheksen,
sinisukkahan sioksen,
punapaglahan paneksen.
Tuolta naio, poikuoni,
kiven puista kiirehellä,
vartan varresta valito,
ota olkihuhmarelta,
joll' ois huntu huutehessa,
perä petkelen tomussa,
varsi jauhon valkiessa!
Äsen siusta mies tuleepi,
uros selvä selkiäpi,
läpi käymähän keräjät,
jutut julki polkomahan!"
Arhippa Perttunen