Salass' on pyhän Graalin ylhäinen malja.
Sen ympäri soitot ei soi, ei nalja,
ei nauru kaiu, ikisiimes vaan huhuu,
tarujaan pyhät puut, tuhatvuotiset puhuu.
Pyhän maljan ne tietävät korkean mahdin,
ne tuntevat sen kuninkaallisen vahdin.
Useimmat vartijoiks se ovat halvat,
ritarillisuus riitä ei, kalskuvat kalvat.
Se vaalijaans' itselleen iäks vaatii,
sitovat ikilait ritarillensa laatii.
Elämäks häneltä' ottaa ja vaalii sen valan,
hänen nähdä se suo olemuksensa salan.
Elämän yli hälle vallan se antaa,
hänet korkeuteen ylimaalliseen kantaa.
Hänen eestänsä poistaa se ääret ja rajat,
hänen nähdä suo luonnon salaiset pajat.
Hänen nähdä se suo, mit' on vuossadat luoneet,
pyhät luomisen työt sekä työnteko-huoneet.
Elämään iänkaikkiseen silmät se avaa,
sen eess' oman itsensä tuntohon havaa.
Aniharvat ankaruutta sen kestää,
ei heitä se lankeemasta voi estää.
Epäpuhdas sen liekkejä nähdä ei saata,
hän maasta on tullut, ja etsii maata.
Kenen syämmessä ei voi säilyä saasta,
ylös taivaille taasen hän nousevi maasta.
Kohoaa pyhän Graalin liekkien lailla
sydän syytön, min tunto on tahraa vailla.