Yks ystävä on mullakin
jo ollut aikaa sitten,
vaikk' ei hän enää vaella
joukossa elävitten.
Hän kuoli, - siit' on kauan jo!
Ja paljon itkin silloin;
mut usein vielä luonani
hän käy, kuin ennen, illoin.
Oi veikko, nuorna kuolit jo;
et elämää sä tunne:
sen virta miestä kuljettaa,
ei tietää voi hän, kunne.
Hän tuli luoksein äskettäin.
Mun mielen' murhe täytti.
Hän sijan sai ja istahti
ja vartovalta näytti.
Mut vaipuneena huolihin
mä painoin alas pääni;
mut silloin hiljaa, vakaasti
soi ystäväni ääni:
"Kuollutta toiset tuomitsee:
ol' oikeaa tai väärää;
ken elääpi, hän kohtalons'
rohkeesti itse määrää."
"Kuoltuas suruhaamuna
sä kummitella koita;
nyt uljaana käy taisteluun
ja taistelussa voita."