"Lepoa vanhus itsellesi suo.
Mit' auttaa sua raataminen tuo?"
"Sinulle raskaaksi jo käypi työ;
ei kädessäsi kirves puuta syö."
"Teit työtä nuorna; nyt jo vanha oot:
nyt vuorostansa nuoret raatakoot."
Vakaasti vanhus silmäs puhujaa:
"Ei tehtäväänsä kesken jättää saa."
"Mä raadoin ennen käsin voimakkain;
nyt heikontunut lienen voimiltain."
"Mut miksi työstä kesken luopuisin?
Työalan määräs Luoja kullekin."
"Ken jättäis työnsä Luojan säätämän?
Työaika ompi aika elämän."
"Sentähden raadan, raadan täällä vaan,
siks kunnes kutsun Luojaltani saan."
Käy hämärissä luokseni
ja viereen istahtaapi.
Hän vaiti on, mut kysyen
hän minuun katsahtaapi.
Ja elämäni taistelut
mä kaikki kerron hälle,
ja tarkkaan kuollut kuuntelee
ja hymyy elämälle.
Hän riemuilleni riemuitsee,
ilosta silmät loistaa,
ja usein huolet synkätkin
katseensa hellä poistaa.
Hän toiveistani innostuu
juur' entisellä lailla,
ja punan luulen näkeväin
kasvoilla kalvakkailla.
Mut väliin katseen moittivan
hän heittää, ulos mennen:
"En tuota sinust' uskonut
ois eläessäin ennen."