Hän onnens' ja syämens' jätti
tytön haltuhun lemmityn;
mut onni ja morsian petti,
sydän murtui jo hyljätyn.
Pois seurasta vanhain ja nuorten
nyt lähtö on hyljätyn tään.
Yli virtain hän rientää ja vuorten,
lepo löydy ei missäkään.
Ei lepoon yö häntä vietä,
ei helle auringonkaan.
Hän rientää eellehen tietä
kuin mieletön raivossaan.
Eikö viihdytä unonen kallis?
Eikö rauhoitu onneton?
Ei virkansa sitä sallis,
sillä posteljooni hän on.