Mun Katrini mun hyljäten
jo otti toisen kullan.
Kai murtuneena vaipunen
nyt alle mustan mullan!
Niin raskas musta multa on,
kun peitteeksi sen saapi;
mut virta kuohuu vallaton
ja luokseen houkuttaapi.
Ja rantahan sen onneton
mä riennän kiihkoisasti:
kai kavaluuttas, uskoton,
sa kadut kuoloos asti.
Mut virran yli vaahtoovan
mä hurjin voimin soudan
ja toisen kullan, kauniimman,
mä tuolta puolen noudan.