Riehui muinen vainon tuuli,
pilvet päivän peittivät;
kuolleeks Suomen moni luuli,
multaa hautaan heittivät.
Mutta Suomi nukkui vaan
uutta aikaa vartoissaan.
Haudan päälle nostettihin
patsas raskas, kivinen;
patsaasehen piirrettihin
nimi vieraskielinen.
Mutta Suomi nukkui vaan
uutta aikaa vartoissaan.
Omat lapset haudallansa
pilkkailivat äitiään
vieras mieli rinnoissansa,
vieras myrkky mielessään.
Mutta Suomi nukkui vaan
uutta aikaa vartoissaan.
Mutta vihdoin päivä valkes,
koitti aamu Suomenkin,
raskas hautapaasi halkes,
loisti säteet hautaankin.
Mutta Suomi nukkui vaan
uutta aikaa vartoissaan.
Haudan luona, viipyin hetken,
uuden ajan henki huus:
"Alkanut jo olen retken,
ala, Suomi, elo uus!"
Mutta Suomi nukkui vaan
uutta aikaa vartoissaan.
"Hengen ääni soi vain kerran:
jok' ei kuule, kuolkohon!"
Suomi havahtui sen verran,
että sanat kuullut on;
kylkens' sitten käänsi vaan
uutta aikaa vartoissaan.