I
Scholfield Harley
Jumala! älä pyydä minua vahvistamaan ihmeitäsi.
Minä tunnen tähdet ja auringot
ja lukemattomat maat.
Mutta minä olen mitannut niiden etäisyydet
ja punninnut ne ja keksinyt niiden ainekset.
Minä olen luonut siipiä ilmaa varten,
ja emäpuita vettä varten,
ja rautahepoja maata varten.
Minä olen suurentanut näön, jonka annoit minulle
miljoonan kertaa,
ja kuulon, jonka annoit minulle miljoonan kertaa,
minä olen juossut sanan keralla avaruuden yli
ja ottanut ilmasta tulta valoksi.
Minä olen rakentanut suuria kaupunkeja ja puhkaissut vuoret,
ja silloittanut valtavat vedet.
Minä olen kirjoittanut Iliaksen ja Hamletin,
ja selittänyt sinun salaisuutesi,
ja etsinyt sinua lakkaamatta,
ja löytänyt sinut jälleen,
kun olin ensin kadottanut sinut
väsymyksen hetkinä -
ja minä kysyn sinulta:
Miltähän sinusta tuntuisi auringon tehtyäsi,
JOS madot seuraavana päivänä
luikertelisivat sormiesi lomitse edes takaisin?
II
Hortense Robbins
Minun nimeni oli lehdissä tavan takaa,
kun olin syönyt puolista jossakin,
tai matkustanut jonnekin,
tai vuokrannut asunnon Parisista,
jossa minä kestitsin ylhäisöä.
Minä söin aina, tai matkustin,
tai olin kylpemässä Baden-Badenissa.
Nyt olen täällä, kunniaksi Spoon Riverille, sen perheen vieressä,
josta minä polveudun.
Nyt ei kukaan välitä siitä, missä söin puolista,
tai elin, tai ketä kestitsin,
tai kuinka usein olin kylpemässä Baden-Badenissa.
III
Lydia Humprey
Kirkkoon ja kirkosta, kirkkoon ja kirkosta,
raamattu kainalossa,
kunnes olin vanha ja harmaa;
naimaton, yksinäni maailmassa,
pitäen seurakuntaa veljinä ja sisarina ja kirkkoa lapsena.
Tiedän, että he nauroivat sitä ja ajattelivat, että olin hupsu.
Tiesin kotkasielujen lentävän korkealla auringon paisteessa,
kirkontornin yli ja nauravan kirkolle,
ylenkatsoen minua, näkemättä minua.
Mutta jos ilma oli korkealla suloinen heille,
niin oli kirkko suloinen minulle.
Se oli näkemys, runoilijan näkemys
yleistettynä!
IV
Sam Hookey
Minä livistin kotoa sirkuksen mukana,
kun olin rakastunut Mademoiselle Estraladaan,
leijonankesyttäjään.
Kerran, kun olin antanut leijonain paastota
enemmän kuin yhden päivän,
minä menin häkkiin ja aloin kurittaa Brutusta
ja Leoa ja Gypsya.
Kunnes Brutus hyökkäsi kimppuuni ja tappoi minut.
Kun tulin näille seuduille,
kohtasin varjon, joka kirosi minut ja sanoi,
että se oli parahiksi minulle...
Se oli Robespierre!
V
Runoilija Theodore
Poikana tapasit istua tuntikausia
samean Spoon-virran luona
tuojottaen syvältäkatsovin silmin
krapujen luolien aukkoon.
Sinä odotit saavasi nähdä kravun -
ensin herkät tuntosarvet, ruohonkorren kaltaiset,
ja sitten ruskeanharmaan ruumiin
ja kiiltävänmustat silmät.
Ja sinä mietit uneksivasti,
mitä se ymmärsi, mitä se halusi ja miksi se ylipäänsä eli.
Mutta vanhempana seurasit katsein miehiä ja naisia,
jotka lymysivät elämän vilinän keskellä kohtalonsa luolissa.
Sinä odotit saavasi nähdä heidän sielujensa astuvan esiin,
jotta sinä olisit tietänyt,
kuinka ja miksi he elivät
ja miksi he puurastivat niin hellittämättä
elämän köyhillä teillä,
jotka köyhtyvät yhä, kun kesä kallistuu syksyyn.
VI
Mabel Osborne
Sinun punaiset kukkasi nuokkuvat vihreiden lehtien kesken,
sinä kaunis geranium.
Mutta sinä et pyydä vettä: et voi puhua!
Sinun ei tarvitse puhua -
sillä kaikki näkevät sinun kuolevan janoon,
eikä kukaan kuitenkaan tule tuomaan vettä!
He kulkevat ohitsesi, sanovat:
"tuo geranium tarvitsisi vettä."
Ja minä, jolla oli onnea jaettavaksi
ja joka ikävöin osaa toisten riemuun,
minä joka rakastin sinua, Spoon River,
ja kaipasin rakkauttasi,
minä menehdyin silmiesi edessä, Spoon River -
minä janosin, janosin,
mutta minä olin mykkä,
liian viaton ja ujo vaatimaan rakkautta sinulta,
joka näit ja tiesit, että minä menehdyin
niinkuin geranium,
jonka joku on istuttanut haudalleni
ja jättänyt kuolemaan vettä vailla.
- Edgar Lee Masters (suom. Uuno Kailas)