Nää helmet ovat aivan niinkuin suuret kyyneleet,
kuin suuret, tummat kyyneleet,
joit' aina sisaresi, kaltaises, on itkeneet,
on itkettyään itkeneet.
Nää helmet mulle unohdit ja muiston itsestäs,
on niissä muisto itsestäs:
ne tummat ovat - tumma myös on oma elämäs,
on tumma, tumma elämäs.
Näin tuskas pohjaan: kuinka sinut kietoo hämäryys,
suur' epätoivon hämäryys;
on rutto syönyt sydämes, kyy pesii syleilyys,
kyy kiemurtelee syleilyys.
Sä vajoat, sä vajoat. Sun synti hukuttaa,
sun kadun synti hukuttaa.
Mutta koskaan niellyt kurimus ei toista puhtaampaa,
ei sydämeltään puhtaampaa.
Se julma mies, mi harkiten sun uhras himossaan,
mi uhras puhtaan himossaan,
on totisesti tunteva sen synnin tunnollaan,
kuin myllynkiven tunnollaan!
Mut kuoltuamme, sisareni, kun Hän tuomitsee,
meit', elämäämme tuomitsee,
sun tumma kuores putoo pois, ja Isä hymyilee,
ja taivaan Isä hymyilee.