Valon tulva tää
miten maan yli kirmaa! Se päihdyttää.
On kuin jokin kristallimalja väikkyis
kädess' enkelin - viiniä maahan läikkyis;
kuin kipunois
kiven kyljessä kulta - ja karkelois
siness' ilmanhenkiä tuhatluvuin,
läpikuultavin, häilyvin harsopuvuin;
kuin lainehtis
povi maan, valo aivoja kirvelis,
pääkopassa ois ilot heinäsirkkain,
sydämissä sois sävel kiurun kirkkain -
ja alla maan
myös tuntisi vainajat haudoissaan:
kuin mahla ja paisuvat silmut puihin
elo ehtynyt taas palas suonihin, luihin -
Valon tulva tää
niin maan yli kirmaa. Se päihdyttää.
On kuin jokin kristallimalja väikkyis
kädess' enkelin - viiniä maahan läikkyis.