Et saiturina, kitsastain
jaa armon-aarteitasi,
ei; käsin isän-laupiain
sä ruokit lapsiasi.
Oon tyydyttänyt janoain
sun hurman-maljastasi,
ma kaipuun sain ja tuskan sain
ja voiman voimastasi.
Sen annoit, minkä antaa voit.
- Mut sentään: liiaks kuorta soit
ja vähän ydintäsi.
Ah elämä, ei sun se syys,
jos enemmän tää sydän pyys
ja kiros köyhyyttäsi...