Elämä

Elämä tuli ja tarttui minua käteen:
poikani, sinä olet yksin, se ei ole hyvä;
sinä olet liian kalpea, sinulla on jano.
Tule, minä annan sinun maistaa hyvästä ja pahasta

Ja kun minä katsoin häntä,
oli hän niinkuin äitini.
Minä seurasin häntä;
hän talutti minua kädestä.

Ja minä näin monta kaupunkia ja maata
ja monia kasvoja,
kaikki ne puhuivat minulle.
Pysähdyin kaivolle, siinä oli tyttö! hän juotti minua
astuin majaan, siellä oli vaimo! hän syötti minua,

katsoin kehtoon, siinä oli lapsi! hän hymyili minulle
Minä näin rikollisen miehen ja minä näin kyntäjän työssään,
minä näin synnyttävän äidin ja minä näin kuolev silmät.

Kaikki he antoivat minulle, mitä heillä oli.
Mutta minun käteni pysyivät alati tyhjinä
ja minä isosin ja janosin yhä.

Elämä talutti minut kauemmaksi,
rotkoon vuorien keskelle, aution taivaan alle:
valvo ja odota täällä, kunnes minä tulen.

Ja minä valvoin ja odotin
neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä
aution taivaan alla,
katsellen pilvien varjoja hietikolla,
korpin huuto ja pantterin askelet korvissani.

Silloin katsoin itseeni! hän oli tullut,
hän, jota odotin, Elämä!
Hän oli astunut minuun, hän oli minussa,
kokonaan minussa ja minua!
hengitys hengitystäni, ääni minun ääntäni;
kaikki mikä Elämässä tapahtui, tapahtui minussa.
Minä olin Elämä.

Ja minä menin vuorten yli ja alas laaksoon.
Ja ihmiset tulivat minua vastaan! anna, anna meille!
Ja kun minä avasin käteni - katso, ne olivat täynnä!
Ja minä annoin kaikille tarvitseville,
mitä heiltä puuttui.